Äidin elämää

 Jatkaa elämäänsä toisaalla.

Josko sitä siis kerran vielä kokeilisi. Uusi alku ja uusi muoto. Mene ja tiedä ;)

Ja se kirjoittaminen vain jää. Arki vie mennessään.

Meillä ollaan taas kipeitä ja jäi taas eskari ja kerho väliin. Ja minä hajamielinen unohdin soittaa eskarille ja ilmoittaa, ettei Elohopea ole tulossa. Ei se onneksi taida maailmaa kaataa. Nyt odotellaan vain, että kello kipuaisi tuonne kymmeneen ja lähdetään siis kohti kirjastoa. Jotain ohjelmaa pitää päiviin saada, kun kotona jumitetaan. Viime viikko oli pojilla syyslomaa, joten nyt sitten jatketaan samaa rataa..

Venäjän reissustakin on jo kuukausi. Niin se aika vain juoksee. Reissu oli melkoisen pysähdyttävä. Nähdä kaikki se, missä kuljettiin. Ei mitään turistikohteita vaan keskellä tavallista kansaa ja heidän elinolojaan. Eikä se ollut kaunista katsottavaa. Toisaalta ihaillen katsoin, kuinka he olivat niin tyytyväisiä elämäänsä. Asumuksissa, jotka olisi täällä Suomessa purettu jo aikoja sitten. Elinolosuhteissa, joissa suurin osa meistä suomalaisista valittaisi aamusta iltaan.

Primorskin koulukoti.

Heinjoen kylän ainoa kauppa.

Talo myytävänä. yli 300 neliötä asuinpinta-alaa. Autokin odottaa pihalla valmiina. Tätä näkyi enemmänkin matkan varrella.

Ei matkasta osaa oikein edes kirjoittaa mitään. Jokaisen pitäisi käydä itse siellä katsomassa. Olihan siellä matkan varrella niitä uusrikkaiden linnojakin, mutta kieltäydyin kuvaamasta niitä. Jotekin vain niin suuri ristiriita tavallisen kansan ja uusvenäläisten välillä on niin suuri.

Ja ensi kuussa luultavasti kohti Pietaria. Ei sieltä osaa pysyä poiskaan ;)

Huokaus.

Kun sitä toivoisi saavansa olla edes hetken aikaa koneella ihan rauhassa, niin eiköhän tänne tule kolme muutakin. Eli se siitä. Onhan se kiva, että lapset haluavat olla äitinsä seurassa, mutta eivät ne perässä tule, kun menen esim makkariin viikkaamaan puhtaat pyykit, tai jynssäämään vessaa..se magneetti on toiminnassa vain silloin, kun tungen ahterini tähän tietokoneelle..

Tänään vein kiitettävän määrän vaatteita yms. varastolle, mistä ne pakataan huomenna reissuun mukaan. Pitäisi saada omakin laukku pakattua ja järkeillä, mitä sitä tarvitsisi mukaan. Samoin eväspuoli. Bussimatka kun kestää 7-10 tuntia, niin eväät tulevat ihan tarpeeseen. Mietin vain, kuinka paljon sitä kehtaa pakata reppuun syötävää? Sipsejä, suklaata...=D Ajattelin selkeästi ottaa ilon irti ilman lapsia matkustamisesta.

Pitäisi askarrella leirin lapsille muistokortit, siivota tämä kämppä, pyörittää pyykkikorit tyhjiksi, ettei kotijoukoille jäisi sitä puolta. Ja niin edespäin. Vähän alkaa stressipisteet nousta ja ihan itseään saa syyttää. Eipä tässä kai mitää stressattavaa ole. Tuntuu vain, ettei missään välissä ehdi tehdä mitään..joten varmaan huomenna vielä puolen yön aikaan teen viimeisiä juttuja ja lähden erittäin väsyneenä matkaan =D

Ääh. Ärsytyspisteet nousee. Ennen räjähtämispistettä paras lopettaa.. ;o)

Päätettiin vähän lähteä pois kotiympyröistä ja suunnattiin auton nokka kohti Turkua. Syykin kohteelle oli, sillä kesälomareissulla jäi Linnassa käynti väliin Tall Ship Racen vuoksi (jonka vuoksi sattumoisin parkkipaikat olivat hieman vähissä..). Aamulla oli innostunutta porukkaa heti herättyään. Elohopea ei meinannut pysyä housuissaan ja veteli ihan ylikierroksilla, Mini taasen vetkutteli ja vetkutteli niin syömisen kuin pukemisenkin suhteen. Meillä oli hermot ratkeamispisteessä jo ennen kuin matka oli ehtinyt edes alkaa.. ;)

Mutta itse reissu meni mukavasti. Automatkan Typsy nukkui melkein kokonaisuudessaan, pojat laskeskelivat tunneleita ja leikkivät leluillaan. Perillä suunnattiin suoraan Linnalle, syötiin pikkiriikkinen välipala ja kulutettiin melkein 2 tuntia linnaa tutkiessa. Pojat tykkäsivät aivan valtavasti, minä ja Ukkokulta oltiin sitä mieltä, että oppaat/vahdit/mitkälie seurasivat meitä ja ilmestyivät paikalle aina kuin tyhjästä aiheuttaen melkein sydänkohtauksen ;) Ja moitteitakin saatiin, kun käytettiin kuvia ottaessa salamaa..kun ei oltu ihan oikeasti nähty mitään sitä kieltävää kylttiä. Mutta tottelevaisesti napsittiin kuvia jatkossa ilman sitä. Mutta oli se linna hieno ja mielikuvitus lähti liikkeelle. Olisi siellä ollut hienoa olla upeissa vaatteissa käyskentelemässä pitkin linnan käytäviä, viettää aikaa rouvain huoneessa ja emännöidä illallisia. Tai sitten virua siellä vankiselleissä tai kuljeskella vanginvartijana kuuntelemassa vankien huutoja..tai..tai..

Linnasta suunnattiin vähän lähemmäksi keskustaa ja jätettiin auto parkkiin. Käveltiin joen rantaa pitkin maisemia ja paatteja ihaillen ja pitkällisen kävelyn jälkeen päästiin kartalle ja suunnattiin kohti Hesburgeria. Kyllä maistui sen reippailun jälkeen ruoka koko poppoolle. Kotimatkalla tuli sitten mutkia matkaan. Me kun satuttiin olemaan ajelemassa kotia kohti onnettomuuden sattuessa ja jouduttiin ajamaan vanhaa Turun tietä melkein loppumatka. No onneksi ei tuonut niiin suuria mutkia meidän matkaan ja onneksi onnettomuudessa ei kärsitty henkilövahinkoja..

Kotona oli väsynyttä porukkaa Typsyä lukuunottamatta. Tuo kun veteli unia kotimatkalla autossa ;) Mutta onpahan sammunut jo...vihdoin ja viimein.

Huomenna pitäisi taas suunnata kohti Helsinkiä ja One Way Housea. Meillä on siellä Venäjän reissun tiimipalaveri. Tasan kahden viikon päästä istun bussissa matkalla kotiin, haikein mielin mitä luultavimmin. Ikävä tottakai omaa perhettä, mutta luulen kyllä, että meikäläisen sydän jää sinne maahan, niiden ihmisten keskelle

Nyt pitänee suunnata alakertaan ja tuhota loput 28 metristä lakua. Eilen oltiin Keravan Sirkusmarkkinoilla ja vanhan tavan mukaan matkaan tarttui myös lakua..määrä kyllä on ennätys..

Kohti uutta viikkoa siis!

Välillä tuntuu, että päivät ovat yhtä juoksemista, mutta toisaalta eipä ainakaan voi valittaa, että olisi tylsää.

Tiistai-iltana oli taas venäjää ja jouduin hälyttämään isääni lapsia vahtimaan, ukkokullan bussi kun jumitti matkan varrella, eikä olisi ehtinyt ajoissa kotiin. Tällä toisella kerralla oli jo enemmän haastetta jutussa mukana, eikä kaikki ollutkaan meikäläiselle sellaisia ääh-kyllä-mä-tän-jo-osaan -juttuja. Keskusteluharjoituksia on paljon, mikä on aikasta bueno juttu, sitähän tässä juurikin kaivataan.

Eilen rakas ystävä oli käymässä lastensa kanssa. Ja oli kyllä mukavaa jutella asioista ja olla vain yhdessä. Tytöt istuivat pihalla vierekkäin siirtelemässä kiviä kädestä toiseen ja 4kk ikäero on..no, olematon. Ystävän 2,5 v meni meidän jätkäkaksikon mukana kuin yksi kolmesta ja kaikki olivat tyytyväisiä seuraansa. Ja illalla matkailin taas Helsinkiin OWM:lle. Ilta oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Kotona vasta joskus 22 jälkeen..

Ja tänään. Reippaana lähdin viemään poikia kerhoon ja eskariin pyörillä/kävellen (siis pojat pyöräilee ja minä kävelen/juoksen). Takaisin kotiin ja vessapiipahduksen jälkeen hypättiin Typsyn kanssa autoon ja suunnattiin ruokakauppaan. Tarkoitus oli ostaa maitoa, leipää ja maksamakkaraa, mutta hienosti kassalla tuli 55 euron lasku. Mutta, kun oli niiiin hyviä tarjouksia ja sai niin halvalla . Onpahan viikonlopuksikin ruokaa. Ostokset kotiin ja me Typsyn kanssa napattiin jotain pientä välipalaa. Kiidettiin kävellen kerholle hakemaan Miniä ja suunnattiin tunniksi puistoon. Elohopean eskarille klo 12 eskarikeskusteluun. Typsy kiipeili siellä pitkin pöytiä ja tuoleja, Elohopea sähläsi ja tiputti kaksi laatikollista leluja hyllyltä..ja me kuulostettiin paperilla niin ideaaleilta vanhemmilta kasvatusperiaatteinemme ja juttuinemme. Ehkei todellisuus aina ole ihan niin idyllistä, mutta perusajatus ainakin..

Niin. Typsy oppi kerholla laittamaan käsidesiäkin, kun muutkin lapset sitä siellä käyttivät. Ja sitten sitä olisi pitänyt olla laittamassa puolen minuutin välein lisää. Hienosti hieroi kyllä käsiinsä ja kaikkea. Mutta asiaan. Kun vihdoin ja viimein olin saanut pojat pukeutumaan ja noukittua penkillä kiipeilevän Typsyn kainalooni ja oltiin päästy ulos, koitti ihana käänne aamupäivälle. Kaivoin laukustani pyörien kierrelukon avainta, jonka tiesin laittaneeni laukkuuni ihan takuuvarmasti. No, ei löytynyt. Tyhjensin laukun kolme kertaa ja kaivoin myös vuoren sisältäkin, mutta ei. Housujen taskuissa, ei. Verkkatakin taskuissa, ei. Ei auttanut muuta kuin kävellä lasten kanssa kotiin, ei se avain tuntunut taivaaltakaan tippuvan. Mini kieltäytyi jättämästä pyöräänsä, mutta niiskuttaen lähti kävelemään mukana. Avainta ei löytynyt kotoakaan, joten minun ja Typsyn lounaan jälkeen (pojat syöneet jo kerholla ja eskarilla) päätin pakata lapset autoon ja tunkea toisiinsa lukitut pyörät takakonttiin..

Ja kas kummaa. Siellä ne avaimet olivat. Autossa etupenkillä pelkääjän paikalla. Kaipa olivat pudonneet laukusta, kun olin kaivanut kauppareissun jälkeen kotiavaimia. Ja niin me päädyttiin kerholle takaisin. Tajusin takakontissa olevan myös Typsyn rattaat, mutta hyvin sain kaksi pyörääkin sinne mahtumaan (no, hyvin on melko laaja käsite..). Ja tadaa. Onneksi avain löytyi, niin ne edes mahtui sinne. Toisiinsa kytkettyinä olisi saattanut olla hiukkasen hankalampaa. Ja eipähän Ukkokullan tarvinnut nyt illalla alkaa murtamaan lukkoa millään..

Joten, mitä opimmekaan tästä? Pyöräily on vaarallista Tai sitten, että äiteen kannattaa varmistaa omaisuutensa tallessa olo ennen lähtöä..

Ja taas on uusi viikko aluillaan.

Eilen treffattiin Venäjän-tiimin kanssa ja viisumihakemukset tuli täytettyä. Tämän reissun jälkeen haen kyllä suoraan vuoden viisumin, mutta nyt ajattelin mennä ryhmäviisumilla. Nyt on kotona luettavana käytännön ohjeita, suunniteltiin kolmen päivän reissun aikatauluja ja vierailukohteita. Ja nyt pitäisi jaksaa vielä odottaa se vajaa kolme viikkoa, että pääsisi reissuun vielä! No, onneksi aika menee aikasta nopeaa kuitenkin..

Tuntuu, että elämä alkaa hymyilemään taas :) Tai siis, kun alkaa olemaan itsellä jotain mielekästä puuhaa ja jotain mitä odottaa. Rakastan lapsiani ja haluan hoitaa noita edelleen kotona, mutta selkeästi tarvitsen itselleni jotain virikkeitä ja haasteita. Toisaalta, ei kai ihme jos kuuden kotiäitivuoden jälkeen välillä vähän meinaa tympiä. Mutta siis, avoimessa venäjän opiskelu on kivaa..vaikka eihän takana ole vasta kuin se ensimmäinen kerta. Mutta jokseenkin se vain motivoi tällä kertaa paljon! Ja toisaalta kertyyhän tuolta opintopisteitäkin..jos joskus vielä päätyisin opiskelemaan. Se jää nähtäväksi! Ja opetuslapseuskoulukin on erittäin mielenkiintoinen ja olen tyytyväinen päätökseeni hakea sinne! Ja arvatkaapas tekeekö ihmeitä olla välillä poissa kotoa ja lasten luota?

Mietin juuri, lähtisinkö leipomaan. Jääkaapissa ananasta, joka olisi pakko käyttää pian, ettei menisi roskikseen. Joten suunnitelmissa olisi jonkinsortin piirakkaa. Kunhan tässä ensin laitan Typsyn päikkäreille, pojat lepäämään ja luen itse hiljaisen ajan venäjää.

Tässä tulee väkisinkin laihduttua. Kerhon ja eskarin alkaessa tein päätöksen, etten vie nuota autolla ilman järkevää syytä (=vesisade), vaan nuo saavat pyöräillä sinne ihan itse. Onneksi Minikin innostui pyöräilystä juuri ennen kerhon alkua, joten tässä ollaankin ahkerasti harrastettu liikuntaa. Ja vaikka MIni onkin melko varovainen liikkeissään, intoutuu tuo polkemaan välillä niinkin kovaa, että äiti saa juosta vieressä ihan tosissaan =D Elohopea taas painelee omia menojaan ja odottelee aina suojateiden kohdalla ylityslupaa..

Joten on siis tulllut taas juostua ja käveltyä, mutta mikäs siinä. Ehkä sitten nuo kilotkin vähän karisisi. Tai sitten ei. Mies, kun juurikin lähti kauppaan ostamaan jäätelöä..ja aikoo tehdä vielä kaura-omena -paistosta, kun eilen sain siskolta omenoita vaikka kuinka.

Ja nyt on hankittu Hepatiitti-rokotusten kakkosrokote. Huomenna pitäisi yrittää muistaa soittaa sen yhden tunnin aikana sairaanhoitajalle taas pistosaika (kallista lystiä maksaa 17 euroa per pistos muuten..kertaa kolme..). Ja passikuvatkin kävin ottamassa viisumia varten ja olinpahan kerrankin turhamainen. Heitettyäni pojat kerhoon ja eskariin tulin kotiin ja meikkasin (!) ennen passikuvaan lähtöä. Ja kannatti, sillä olen erittäin tyytyväinen kuviin. Vaikka onko sillä niin väliä, miltä niissä kuvissa näyttää?

Huomenna miehen sisko tyttöineen tulee päiväksi meille :) Kiva saada seuraa tähän yksinäiseen arkeen!

Pitäisi kai oikeastaan mennä pelastamaan pojat pikkusiskon kynsistä, tuo kun niin haluaisi leikkiä veljien kanssa, mutta taitaa sotkea ja häiriköidä enemmän, kuin olla oikeasti leikissä mukana.. ;)

Mutta tänään se alkaa. Pääsen taas kartuttamaan venäjän taitojani ja pääsen pois kotoa. Ei niin, ettenkö täällä haluaisi olla, mutta joskus kotiäiti kai kaipaa omaakin aikaa. Ja joskus siitä nähtävästi pitää maksaa. Jännityksellä odotan tuleeko ukkokulta ajoissa kotiin, niin että pääsen itse ajoissa liikenteeseen..se jää nähtäväksi.

Tänään pojat olivat taas eskarissa ja kerhossa viikon tauon jälkeen. Me käytiin Typsyn kanssa hakemassa mummi matkaan ja piipahdettiin Järvenpäässä Elias-kirjassa. Ja tarttui sieltä mukaankin taas jotain (ale-kirjoja kylläkin!): Terri Apter:Sisarsolmu ja Dayna Curry ja Heather Mercer: Toivon vangit (Kumpikin á 2 €.).

Mutta joo. Nyt pitää lopettaa. Muistankin taas, miksen koskaan päivisin käy koneella. Tässä ei saa hetkeäkään olla rauhassa, kun koko ajan kaikki kolme on vieressä, joko metelöimässä, hokemassa Katso äiti tai tyhjentämässä laatikoita..

Paree siis vain lopettaa.

Onpas ihanaa, kun on syksy!

Aamu vietettiin ulkosalla ja oli se vain ihanaa, kun aurinko paistoi, mutta ihanan syksyinen tuuli puhalsi. No, tuntui vain niin syksylle! Vielä kun nuo lehdet tuosta alkavat vaihtamaan väriään on syksy parhaimmillaan.. Joskus olin niiiiiin kesäihminen, mutta nyt kyllä syksy on paras vuodenaika, ei sille vain voi mitään ;) Ja pitääkö sitä näin aikuisena valkkailla mitään lempparivuodenaikoja? Vaikka talvesta en niin ole vielä päässyt pitämään..

Ja kohta saa alkaa polttelemaan kynttilöitä iltojen hämärtyessä..ja ja..

On se syksy vaan ihanaa aikaa!

Nyt leipomaan. Pakko ryhtyä puuhaan, jos inspiraatio iskee..

Onneksi on ollut satetttomia päiviä, sillä jokseenkin nämä neljä seinää meinaa vaan kaatua päälle :/ Tai Elohopea on vähän nuhainen, eivätkä ottaneet eskariin tuota ollenkaan eikä sitten pikkuveljeäkään kerhoon. Kyllä kyrsii ja ärsyttää ja mitä kaikkea koko tämä ylihysteria jonkun sikainfluenssan takia. (ja kun meillä on ihan oikeasti vaan ihan tavallista nuhaa..). En tajua, miksi pitää lietsoa hillitöntä paniikkia..

Mutta siis. Onneksi me ollaan sitten oltu ulkona. Ja oltu ulkona. Pojat ovat saaneet purkaa rauhassa energioitaan ja Typsykään ei ole roikkunut lahkeessa kiinni. Sitä kun tuo tekee sisällä ollessa taukoamatta. Ihanaa olla toiselle niin tärkeä, mutta välillä tuntuu, että tuo on vähän liiankin kiinni meikäläisessä. Toisaalta, mikäs ihme, kun isänsä on niin paljon töissä, että olen täällä kotona 24h vuorokaudessa..

Ilmoittauduin muuten avoimeen yliopistoonkin lukemaan venäjää ja se alkaa vihdoin ensi viikolla! Ja samoin myös One Way Missionin opetuslapseuskouluun, joka myös alkaa ensi viikolla. Pakko kai maksaa omasta ajasta, niin pääsee välillä pois kotoa =D

Ja edessä siintää..kuukauden päässä, kolmen päivän irtiotto kotoa! Suuntana Venäjä..tapaamaan kesän leirin lapsia koulukotiin ja muitakin kohteita Viipurin alueella..

Olisinkohan kiukutellut jo tarpeeksi taas kerran myöhään kotiin tulleelle miehelle? ;o) Ehkä sitä voisi vähitellen irtaantua koneelta ja suunnata alakertaan..

Jokseenkin hiljaista tämä elämä blogin puolella.

Ei niin, etteikö elämässä olisi tapahtunut mitään, vaan äiteen järjenjuoksu ei enää iltaisin ole riittänyt mihinkään järjellisen tekstin tuottamiseen tänne osastolle.

Välillä on ollut hyvinkin raskasta. Helmi-maaliskuun vaihteessa Mini sai aivokalvontulehduksen ja elämä tuntui kääntyneen päälaelleen. Viikko sairaalassa sairaan lapsen vieressä ja kahden lapsen kanssa kotona on ollut tähän astisen elämäni raskain, mutta aurinko paistaa taas. Ilman mitään vammoja, mitään jälkiseuraamuksia, Mini on täysin terve ja elämä jatkuu.

Sitten on menneisyys painanut päälle ja asioita vatvottu.

Ja kaiken huipuksi alakerran vessasta hajosi putket. Eräänä kauniina aamuna herättiin siihen, että vessa lainehti vedestä ja niin edespäin. Nyt on tuuletin kuivattanut vessaa 3,5 viikkoa ja tämä alkanut neljäs viikko menee lämpölevyn siivittämänä. Ja sitten selvittämään paljonko putkifirma tai osan valmistaja korjaa ja koska kummassa saataisiin taas vessa käyttöön.

Typsy on kasvanut valtavasti ja tuo on saavuttanut jo huiman 1v3kk iän. Kiitettävän temperamenttinen ja omatoiminen tapaus tuo tyttöseni.

Elohopea aloitti eskaritaipaleen ja tuntuu, että tuo on kasvanut aivan silmissä. Tai ehkä ihan konkreettisestikin, kun housujen lahkeet tuppaavat tuntumaan vähän lyhyiltä..

Näihin tunnelmiin siis. Josko sitä vielä innostuisi. Tai sitten kyllä kuopataan jo koko blogi historiaan.

Onpas naatti olo. Varmaan osasyynä tuo runsas ulkoilu, mitä ollaan viime aikoina lasten kanssa harrastettu. Tai pojat ovat möyrineet lumessa sydämensä kyllyydestä ja äiti seissyt paikallaan ja palellut hyvästä vaatetuksesta huolimatta. No, tänään aika kului aamusta hyvin tekstiviesteja naputellessa. Jollain tavalla niitä ystävyyssuhteita on pakko pitää yllä..

Typsykin pääsi eilen ekaa kertaa pulkan kyytiin isoveljien sylissä istuen. Oli toisella vain leveä hymy naamalla kotiin päin mennessä. Muuten aina ajoitan tuon päiväunet ulkoilun yhteyteen, niin pääsee helpoimmalla. Joku kun ei oikein viihdy rattaissa jos ne ei liiku..

Huomenna ulkoillaan taas, kun suunnataan ystäväperheen kanssa Talmaan pulkkamäkeen. Ja sitten syömään ja istumaan ja syömään..

..ja Typsyä imettämään ja yöpuulle laittamaan. Se siitä sitten..

Ihanaa kun on talvi. Siis ihan säänkin puolesta. Ollaan oltu kutakuinkin joka päivä ulkona, parhaimmillaan jopa kaksi kertaa. Niin pulkkamäessä kuin muutenkin lumessa möyrimässä. Äiteen takamus on mustelmilla liukurilla laskemisesta ja ollaanpa testattu mahtuvamme kaikki kolme (äiti ja pojat) samaan pulkkaan.

Ensi tiistaina pitäisi suunnata Hyvinkäälle sairaalaan Elohopean kanssa lastenlääkärille. 5 v neuvolassa tuon sydämestä kuului sivuääniä ja ekg:ssä näkyi jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Tiistaina sitten katsotaan tarkemmin. Voi olla, että sivuääni on ihan harmiton, mutta poika taidetaan tutkia melko perusteellisesti minun sydänvikani vuoksi. Hyvä niin, niin tietää sitten.

Typsyllä on edelleen kamala eroahdistukausi meneillään. Se on ihan hilkun verran ahdistavaa olla niin tärkeä ja korvaamaton lapselle, ettei vessassakaan voi käydä ilman, että oven takana on yksi kirkuva ja itsevä lapsi. Tai sitten olla edes yksi tunti poissa kotoa ja kyseinen tapaus on huutanut koko sen ajan isille kotona. Ja äidin astuessa sisään itku loppuu kuin seinään ja lapsi on niiiiin onnellinen. Onneksi tämä on ehkä ohimenevää..

Aina suunnittelen kirjoittavani jotain tosi fiksua ja syvällistä tänne. Ja pah. Tässä vaiheessa vuorokautta pää on kyllä niin tyhjä, että turha toivo..

Typsy oli sitten kuumeessa lauantaista lähtien. Kolmena yönä peräkkäin 40 asteen kuume ja tissiä meni tunti toisensa jälkeen. (ja nyt on maitomäärä noussut huippulukemiin ja baarit räjähdyspisteessä..). Diagnoosina joko seuraavan hampaan tulo, joka oikeasti on jo pilkistämässä ensimmäisen vieressä. Toinen vaihtoehto olisi vauvarokko, vaikka näppylöitä/läiskiä ei paljoa kylläkään ole. Nyt on neiti ollut ihan muuten vain ärtsy koko päivän, joten tämä hetki lasten nukkumaan mentyä on aika luksusta..

Tänään oli taas venäjän kurssikin ja on se vaan edelleen yhtä mielenkiintoista. Osasyynä tottakai myös se, että saan olla oikeasti ilman lapsia 1,5 h kerran viikossa (muuten kun olen noiden kanssa yksin aamusta iltaan..), mutta suurin syy kyllä itse kieli. On se vaan kaunis kieli ja haastava sellainen. Ja motivaattorina toimii se, että kummipoika on taas ensi kesänä tulossa leirille tänne Suomeen ja aion olla tuolla leirillä mahdollisimman paljon tällä kertaa. Ja mitä enemmän pystyn kommunikoimaan, sen parempi.

Vähän tööt olo. Lauantaista tiistaihin meni supervähillä unilla Typsyn kuumeilun vuoksi ja jaksoin ihmeen hyvin. Seuraavana yönä sai jo nukkua, kuten edellisyönäkin, mutta olo ei kyllä ole kovinkaan pirteä tai levännyt. Hemppa on ollut alhainen jo kauan ja nyt mietin kyllä anemiankin mahdollisuutta rautakuurista huolimatta..pitäisi vain saada aikaiseksi käydä mittauttamassa tuo hemppa niin tietäisi tepsiikö rautalisä edes..

Ja ehkä jos menisi vain nukkumaan eikä yrittäisi edes haikailla sen kuuluisan oman ajan perään. Ehtii sitä kai joskus muulloinkin..

Meillä tehdään taas hampaita ja kyllä ottaa koville.

Tuli siis eilinen hieroja tarpeeseen sillä viime yönä on nukuttu mitä kummallisemmissa asennoissa pikkutypsy vieressä ja tämän päivän tuota on taas saanut kantaa. Ja tietenkään kenenkään muun syli ei käy..äiti vaan on niin ykkönen. Puolen yön aikaan Typsy heräili ja oli ihan tulikuuma, mitattiin kuume ja suppoa kehiin. Typsy kainaloon tissille ja siinä tuo sitten sai nukuttua.

Tänään äiti on ollut vähän väsynyt ja isi myös. Ja ensi yöstä mitä luultavimmin on tulossa samanlainen. Kuumetta edelleen, suppoja ladattu, josko tulisi edes vähän paremmin pikkuisen nukuttua. Kunhan edes nukahtaisi yöunilleen..

Joten kaiketi menossa iltapesuille. Ihan vain varmuuden vuoksi.

Toivottavasti tämä ei ole samanlaista jokaisen hampaan kanssa..

Tänään aamusta leivottiin poikien kanssa banaanikakku (tuli muuten hyvää!), syötiin taikinaa ja maisteltiin uunituoretta leipomusta. Sitten ulkovaatteet niskaan ja parkkipaikalla odotti ihana yllätys auton ollessa valehtelematta 30 cm lumipeitteen alla. Siinä sitä aikaa menikin mukavasti sitä esiin kaivaessa. Autossa odotti yllätys, kun huomasin, ettei tuolla pääse 40 km enempää ajamaan, joten tankkaamaan siis. Siinä vaiheessa kaveri jo soitteli, että on junassa. Kellosta vilkaisin, että aikaa ruokaostosten tekoon kaupassa on 20 minuuttia ja kyllä me vain ehdittiin. Elohopea-raukka lensi kärryjen perässä, kun me viipotettiin hyllyltä toiselle..

Vanha lukioaikainen kaveri tuli kyläilemään ja oli se taas mukavaa vaihtaa kuulumisia jotenkin muutenkin kuin facebookin kautta ;o) Syötiin kahvin kanssa sitä tuoretta banaanikakkua, muisteltiin lukioaikoja ja juteltiin niitä näitä. Pojat ihastuivat kaveriin ihan valtavasti ja kaverin piirtämät aarrekartat ja piilotetut aarteet olivat jymymenestyksiä. Välillä saatiin tapella, että kenen kaveri se oikeasti onkaan... ;o)

Nyt illasta sitten äitini ja isäni tulivat lapsenvahdiksi ja me Ukkokullan ja siskoni kanssa suunnattiin veljeni luokse leffailtaa viettämään. Katsonnassa oli Veritimantti, jonka pääosassa, ah niin ihana, Leonardo DiCaprio. Leffa oli hyvä, vaikkakin kamalan siitä teki se, että perustuu tositapahtumiin. Tai siis elokuvan aiheet ovat oikeasti arkipäivää. Lapsisotilaat, timattien salakuljetus, levottomuudet, omaan napaan tuijottaminen...

Mutta leffailta päätettiin ottaa jokakuukautiseksi tavaksi. Ensi kerraksi ilmoitin kyllä haluavani kunnon hömppää ennalta-arvattavine juonineen ja ällöromanttisine kohtauksineen =D .

Mutta nyt pikkutypsy haikailee unimaidon perään. Tissin täytynee poistua koneelta..

Eskarihakemus jäi tänään sitten kerhoreissulla, joten tuonne seurakunnan eskariin olisi menossa. Vielä ei vain ole tarpeeksi lapsia ilmoittautunut, jotta ryhmä edes muodostuisi. Joten nähtäväksi jää, kumpi eskareista se sitten tulee olemaan.

Tänään sitten sain telottua polvenikin. Jalassa oli mukavat uuden talvisaappaat, jotka eivät sitten olleetkaan ihan pitävimmät kaikista. Olin juuri tulossa meidän varapapan luota päiväkahveilta Typsyn kanssa ja astuin juuri auratulle jalkakäytävälle. Ennen kuin huomasinkaan, olin jo menossa kohti maankamaraa. Siihen kömmähdin maahan polvilleni ja sattui ihan kamalasti. Typsy oli onneksi turvakaukalossaan, joka suojasi kolhuilta. Nyt on sitten se jo valmiiksi hajalla oleva polvi kipeänä, mutta kai se ohi menee..

Kotona kengät vaihtui sitten tuttuihin ja turvallisiin (mutta ei niin kauniisiin.. ;) ) ja ulkoiluvaatteet niskaan, kun lähdetiin hakemaan poikia kerhosta. Elohopean pyynnöstä otin mukaani myös pulkat ja niin me jäätiin sitten kotimatkalla puistoon pulkkamäkeen. Ja jotenkin kummasti kotimatkalla työnsin rattaita edelläni ja vedin kahta pulkkaa perässäni. No, tulipahan poltettua vähän kaloreitakin, varapapan luona kun kahvitellessa taas syötiin jos jonkinlaista herkkua.. ;)

Nyt pitää nilkuttaa alakertaan iltapalalle ja tavoitteena on olla sängyssä aikaisemmin kuin eilen. 23.30 ei ole fiksu nukkumaanmenoaika, kun tiedossa on monta heräämistä yön aikana ja aikainen aamuherätys taasen..

Meillä on dilemma.

Pitäisi ilmoittaa Elohopea esikouluun, mutta mietinnässä on edelleen, että minne. Kunnan tarjoamassa olisi viisi päivää viikossa ja valmiiksi siellä koulussa, missä aloittaisi opintaipaleensa vuoden päästä. Toinen vaihtoehto olisi seurakunnan tarjoama, joka olisi vain kolme kertaa vikkossa jo kerhosta tutussa paikassa. Toisaalta meidän kuitenkin niin aralle esikoiselle olisi hyvä tottua "kouluelämään" ja rohkaistua ennen koulun aloitusta. Toisaalta taas tahtoisin pitää tuon vielä luonani ja laittaa vain kolmeksi päiväksi. Koulussa ehtii istumaan vielä monta vuotta eskarivuoden jälkeenkin. Jos siltikin pehmeä lasku..

Ja sitä jotenkin heräsi, että tuo oikeasti aloittaa syksyllä kauan odottamansa eskarin.

Tänään oli mukava äitilapsi-piiri, jossa juteltiin ja juteltiin ja huomattiin, että istuttu siellä jo tunti ylimääräistäkin. Saatiin sinne ihana hoitomummokin, joka pitää niin hyvänä. Keittää kahvia ja hoitaa lapsia. Se kyllä on mukava, kun joskus saa juoda kahvinsa ilman sylissä istujaa.. ;o)

Vessasta iltapesuilta kuuluu melkoinen itkukuoro. Pitäisiköhän sitä harkita menevänsä apuun?

Arki rullaa ja me sen mukana.

Aamulla kun herättiin oli mukava katsoa ikkunasta ulos ja nähdä valkoinen maisema silmiensä edessä. Siinä pyyhkiytyi mielestä yön monenmonet heräämiset ja oma väsymys. Pojatkin yksimielisesti totesivat, että ulos. Ja niin oltiin aamusta ulkoilemassa. Pojat leikkivät merirosvoja ja minä katselin rakkaita energiapakkauksia hymyssä suin. Pojilla oli tänään kerho, jonka aikana minä ja Typsy käytiin tekemässä viikon ruokaostokset ja oltiin vain kotona. Pojat haettiin kävellen kerhosta ja jäätiin vielä matkan varrella olevaan puistoon pulkkamäkeen. Kotona monta erää lasten Unoa ja näin mukava päivä vähitellen pulkassa.

Vähän kyllä väsyttää. Typsy kun heräilee nykyään tunnin kahden välein öisin, tiedä häntä tekeekö hampaita vai mikä on. Kamalinta tässä on se, että ehti tottua tuon nukkuvan jopa 8 tuntia putkeen. Mutta kyllä tämäkin äiti vielä joskus saa nukuttua kunnolla.

Vielä pitäisi leipoa. Tai siis ajattelin tehdä huomiseen äitilapsi-piiriin muna-riisi-pastejoita, niin on jotain mutusteltavaa kahvin kanssa. Ja jos olisi fiksu niin pakkaisi tavaratkin kasaan jo tänään, niin ei huomenna tarvitsisi paniikissa sitäkään hoitaa. Kiire meille tulee kuitenkin.. ;o)

Toivottavasti lumen tulo jatkuisi. Kevättä kyllä odotan jo innolla, mutta kyllä talvella silti kuuluu olla lunta!

Tästä siis lähdettiin. Erittäin epäkäytännöllisen kokoinen koppero, johon ei mahtunut mitään järkevästi. Ja sitten siitä tuli (kuten kuva kertoo) paikka, johon vain tungettiin kaikki mahdollinen..

Lasten huoneesta lähtee tapetti. (Lasikuitutapetti, siksi lähtee yhtenä palana..)

Ja innokkaat remppa-apurit työssään. Vanhojen ja niitä vanhempien tapettien rapsuttelun kimpussa..

..mutta sitten meni hermo ikuiseen tiukassa olevaan tapettiin ja koko seinät alas ja uudet gyprocit tilalle.

Lattiasta näkee, mihin edellinen vaatehuone päättyi. Takaa otettiin siis kummassakin makuuhuoneessa olleet vaatekaapit pois, jotta vaatehuone pääsi laajenemaan.

Lasten huoneessa vihdoin ehjä seinä, ilman turhia peilikaappeja.

Ja vaatehuone hyllyjen laiton jälkeen. Kuvassa jo osa vaatteista paikoillaan.

Että ollaanko tyytyväisiä?

Kyllä vain. Nyt on toimiva systeemi vihdoin ja viimein :)

Sunnuntaina sain lähetettyä ihan ajoissa seurakuntalehden jutut tarpeeksi niitä viilattuani (jossain vaiheessa se viilaaminen vain piti lopettaa..). Maanantaina alkoi arki, pojat kerhossa äiti ja Typsy ruokakaupassa. Tiistaina ohjelmassa oli äitilapsi-piiri ja erittäin mukava sellainen. Eilen taas poikien kerhopäivä ja me vain nukuttiin ja äiti luki kirjaa kerhon ajan. Tänään alkoi taas venäjän kurssi ja oltiin varapapan luona. Huomenna, ei mitään ohjelmassa. Pihalle vain ja kotona oloa. Ehkä ihan hyvä niin.

Nyt kitisee yliväsynyt nuorimmainen. Paras lähteä tainnutuspuuhiin..