Mun vauva on nyt sitten 1-vuotias. Niisk.
-----------------------------------------
Lauantaina 19.3.2005 aamupäivästä alkoi supistelemaan, ensin
melko epäsäännöllisesti, joten päätettiin lähteä Elohopean kummitädin luokse
kyläilemään, kuten oltiin sovittu. Jo juna-asemalla supistuksia alkoi
olemaan 10 minuutin välein, mutta jatkettiin kuitenkin matkan tekoa. Koko
päivän väli oli tuon 10 minuuttia ja alettiinkin jo miettimään, että jokohan se
lähtö olisi edessä. Lähdettiinkin kotia kohti jo klo 16 aikoihin, kun
ajateltiin varmistaa, että ehditään käydä kotona ja pakata tavarat, jos pitää
lähteä sairaalaan päin..
Kotimatkalla junassa supistukset sitten lopahtivat täysin, eikä niitä enää illasta tullut yhtään, olo oli hieman pettynyt, olisi ollut mukava jo päästä tutustumaan uuteen perheenjäseneeseemme. Miehen vanhemmille laitettiin kuitenkin viestiä, että supistelee, niin tietävät olla hälytysvalmiudessa..
Sunnuntaina 20.3. aamusta taas supisteli ja olo oli toiveikas. Veljeni ja hänen tyttöystävänsä muutto oli sinä päivänä, mutta päätin uskaltautua lähteä Elohopean kanssa mukaan Keravalle. Vahingosta viisastuneena pakkasin kuitenkin sairaalakassin mukaan, niin päästään sairaalaan Keravan kautta jos tarvetta. Autossa matkalla supistuksia tuli taas ja aloin miettimään, että oliko Keravalle lähtö sittenkään kovin fiksu idea, kuinka nopeasti Keravalta pääsee Jorviin? Koko päivän supistuksia tuli todella epäsäännöllisesti ja iltaa kohden hiipui taas kokonaan, olo oli taas pettynyt, ei vieläkään. Maanantaina 21.3. aamusta lähdin Elohopean kanssa kauppaan tekemään viikon ruokaostokset, ajattelin että on mukavampi miehen vanhempienkin tulla lapsenvahdiksi, kun jääkaapista löytyy edes jotain syötävää. Imuroin myös koko asunnon ja pesin lattiat, yritys oli kova saada supistuksia aikaiseksi, ei mitään. Illasta lämmitettiin sauna, otin lopussa yksin kovat löylyt ja toivoin sen auttavan synnytyksen käynnistymisessä. Klo 21 sitten alkoi taas supistelemaan 10 minuutin välein, mutta enää en kyllä edes elätellyt toiveita synnyttämään pääsystä, ajattelin supistusten loppuvan taas hetken päästä. Menin nukkumaan klo 22 aikoihin. Klo 24 heräsin supistuksiin ja ne olivat jo kivuliaita, yritin olla makuullani sängyssä, mutta se ei tuntunut hyvältä ja ajattelin antaa miehen nukkua niin pitkään kuin pystyy ja siirryin olohuoneeseen. Supistusten väli oli jo 5 minuuttia aika tarkasti ja ne muuttuivat kivuliaammiksi hetki hetkeltä. Kävin vessassa hyvin usein ja yritin helpottaa oloani. Supistuksen tullessa pyörittelin lantiota kiivaaseen tahtiin ja yritin hengittää rauhallisesti. Tunti kului hyvin näissä 5 minuutin pätkissä, katselin keittiön ikkunasta ulos ja kävelin ympäri asuntoa. Herätin miehen vähän ennen kolmea ja pyysin soittamaan vanhemmilleen, että lähtisivät tulemaan. Tuo vielä kyseli, että onko aivan varma ja siinä vaiheessa vastasin kiukkuisesti, että aika varma olen. Soitto ja he lähtivät tulemaan meille päin. Supistukset olivat jo aika kivuliaita. Olin kontallani keittiön lattialla ja mies hieroi selkääni. Sattui aivan kamalasti, mikään ei enää tuntunut helpottavan. Kävelin, pyörittelin lantiotani ja menin kontalleni lattialle supistuksen tullessa, se tuntui auttavan edes hieman.. klo 3.30 miehen vanhemmat soittivat että ovat alhalla, olivat kuulemma tulleet tasaista ylinopeutta koko matkan meille, ja mies lähti alas aukaisemaan ovea, että äitinsä pääsee sisään. Kävin vielä antamassa pusun Elohopealle ja keräilin tavarat kasaan. Anopin tullessa aloin selostamaan ruuista ja Elohopean rutiineista, kunnes tuo komensi minut lähtemään. Ulkona auton luona taas supisteli, enkä tiennyt miten päin olla. Autoon otin varmuuden vuoksi pyyhkeen mukaan jos lapsivedet menevät, niin ei penkki ole aivan märkänä sitten. Autossa istuessa supistukset olivat aika epämukavia ja yritin hengityksellä helpottaa oloani. Matka Jorviin tuntui kamalan pitkältä, vaikka todellisuudessa siihen kului alle 10 minuuttia..Sairaalan ovella sitten miehen isä kysi jääkö odottamaan, että jos meitä ei otetakkaan sisään. Ovella kaksinkerroin ollessani sanoin olevani melko varma, että synnytän vielä sinä yönä. Niinpä appiukko lähti meille kotiin ja me pääsimme sisälle. Odotushuoneessa supisteli taas kamalasti ja hikoilin. Siinä odottaessamme ohitsemme kärrättiin muutama äiti vastasyntyneen vauvansa kanssa, kohta meilläkin olisi oma käärö sylissämme! Päästiin tutkimushuoneeseen ja käyrille. Supistuksia tuli alle 5 minuutin välein ja ne olivat todella kivuliaita. Kätilö sanoi meidän olevan todella tutun näköisiä ja kysyi, että ollaankohan tavattu jossain aikaisemminkin. Katseli sitten Elohopean synnytyksen paperit läpi ja huomasi, että oli ollut meillä kätilönä myös silloin, ihana yhteensattuma, onneksi oli todella mukava. Kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen ja olin jo 5 cm auki. Sain 6 antibioottitablettia, jotka minun piti ottaa sydänvikani takia muutamaa tuntia ennen synnytystä ja hetken aikaa käyrissä maattuani kätilö sanoi, että voidaan vähitellen siirtyä salin puolelle. Salissa riisuin omat vaatteeni pois ja kätilö ehdotti suihkua ja sitä ajattelin itsekin. Suihkussa istuin ison jumppapallon päällä ja suihkuttelin kuumaa vettä. Supistusten tullessa pyörittelin taas lantiotani, pidin kuumaa suihkua selkäni päällä ja ääntelin epämääräisesti. Supistukset olivat erittäin kipeitä ja mietin että kuinkakohan kauan tätä vielä kestää. Oltuani suihkussa puolisen tuntia alkoi oikeasti tuntumaan ponnistamisen tarvetta, mutta mielessäni ajattelin vain, että Elohopean synnytyksessä silloin suihkun jälkeen kesti vielä yli tunnin ennen kuin sitten syntyi, ei tämä nyt vielä voi tulla. Kätilö tuli kyselemään oloa ja sanoin että hieman kyllä ponnistuttaa. Kätilö käski pois suihkusta kiireen vilkkaa ja jouduin taas sängylle makaamaan. Kätilö katsoi kohdunsuun tilanteen, 10 cm auki, mutta vähän reunaa vielä jäljellä, vielä ei saanut ponnistaa. Supistuksia tuli jatkuvalla syötöllä ja olo alkoi olemaan melko nuutunut. Sanoin, että kohta on pakko ponnistaa, kätilö katsoi tilanteen ja myös reuna oli kadonnut. Ponnistaminen saattoi alkaa.
Supistuksen tullessa ponnistin minkä jaksoin, kätilö yritti myös rauhoitella ja käski hengittää välillä. Kätilö leikkasi välilihaa ja se helpotti.Toinen jalka kätilöä vasten ja sängyn reunoista puristaen ponnistin ja lopulta täyden 10 pisteen vauva sitten syntyi komeasti huutaen. Raskausviikkoja syntymän hetkellä oli 38+1.
Ensimmäisenä nousin katsomaan kumpi tuli, ja toinen poikahan siellä. mies pääsi kerrankin sanomaan sen kuuluisan ”Mitä mä sanoin..”. Sain vauvan rinnalle ja silittelin onnellisena vauvaa, kyynel silmäkulmassa. Kuinka jotain voikaan rakastaa niin paljon heti ensimmäisestä hetkestä lähtien!! Mies silitteli pojan päätä, joka juuri ja juuri pilkisteli paitani alta, liikuttuneena myös. Vauva oli kauan aikaa tissillä ja imi hyvin. Jonkun ajan kuluttua kätilö tuli hakemaan pojan punnitusta ja mittausta varten, mies lähti mukaan. Toinen kätilö tuli parsimaan minut kokoon. Puudutuksista huolimatta tikkien laitto nipisteli vähän väliä, mutta ei se pahemmin tuntunut enää miltään kaiken sen jälkeen. Poika kapaloitiin ja mies sai pikkuisen syliinsä, kun itse suuntasin suihkuun. Suihkun jälkeen puhtaat vaatteet päälle ja vauvaa ihastelemaan. Kätilö toi hetken päästä ruokaa ja söimmekin aamiaista pikkuisen nukkuessa sängyssään vieressä. Noin tunnin kuluttua kätilö tuli hakemaan meitä osastolle, minne suuntasin itse kävellen ja vauvan sänkyä työntäen. Mies oli huoneessa meidän kanssa vielä hetken aikaa, kunnes lähti sitten kotia kohti Elohopean luokse ja me jäimme pikkuisen kanssa nukkumaan, vaikka äidin aika taisi enemmän mennä toista ihaillessa..-----------------------
Huoks. Olipas nostalgista lukea synnytyskertomus vuoden päästä.
Kommentit