Olen kuin olenkin saanut aikaiseksi käydä lenkillä aika useinkin tässä kuluneen viikon aikana..syytä olla erittäin ylpeä itsestään.. :) Tekee hyvää päästä vähän liikkumaan ja saada raitista ilmaa. Eilen viimeksi piti lähteä ulos hetkeksi aikaa että mies sai lukea tämänpäiväiseen tenttiin rauhassa. Käveltiin tunnin verran ympäriinsä. Poika tykkää katsella ohi ajavia autoja ja äiti nautti saadessaan olla omissa ajatuksissaan..

Saatiin kantoliinaesittelijäkin lauantaiksi täältä --> http://www.pompoli.net/
Kivaa..nyt sitten saan sen kauan himoitsemani kantoliinan, jolle varmasti tulee käyttöä vauvan synnyttyä. Sekä saan myös tarvitsemaani lisätietoa kestovaipoista ja rohkaisua joltakin uskaltautua kokeilemaan niitä. Esittelijä lupasi myös esitellä meille muitakin tuotteita kuten unipussia ja kantoreppua. Odotankin jo lauantaita kuin kuuta nousevaa.

Tänään oltiin taas seurakunnan perhekerhossa, päätin kyllä tämän kerran jälkeen että kevätkaudella ei sinne enää taideta mennä. En tunne oloani kotoisaksi siellä sitten tippaakaan, äideillä on jo omat piriinsä siellä, joihin ei sisään pääse. Ainut ohjelma itselleni siellä on juosta pojan perässä. Viimeinen tippa taisi olla tänään yhden äidin valitus, kun meidän poika olisi halunnut silittää hänen puolivuotiastaan päästä. Ihan niin kuin en osaisi katsoa poikani perään, olin jo menossa hakemaan poikaa pois sieltä ja pakko oli silti alkaa napisemaan. Ehkä olen liian herkkänahkainen, mutta välikohtaus sai niskakarvat pysyyn koko kerhoa kohtaan..

Vaikka poika siellä ihan tykkääkin olla, niin en kai voi itseäni sinne pakottaa. Stressaan jo aamusta että kukakohan tänään alkaa valittamaan minulle jostain mitä poika tekee. Vaikka seuraan tuota elohopeaa koko ajan, en voi joka sekunti pitää silmällä, se on vain karu tosiasia..myös muut vanhemmat voisivat pitää omia lapsiaan silmällä eikä vain keskittyä siihen kahvinjuontiin ja juoruiluun..

Blaah. Tylsää olla tälläinen erakko, joka ei tule toimeen kenenkään kanssa :/ Olen kateellinen kaikille sosiaalisille ihmisille, joiden on helppo tutustua muihin ihmisiin ja mennä juttusille. Itse oletan automaattisesti ettei kukaan ole kiinnostunut seurastani ja kökötän sitten jossain nurkassa.

Luin eilen ostamastani Kaksplussasta (taisi olla lokakuun lehti..) pariskunnasta, joka menetti kaksosensa (syntyivät viikoilla 24). Itkin taas vaihteeksi vuolaasti ruokaa syödessäni ja kirosin kohtaloa, ei kenenkään kuuluisi joutua kokemaan tuollaista.
Ja tottakai sitä alkoi murehtimaan omasta masukistaan, entäs jos kaikki ei menekkään hyvin..

Onpas masentunuttta kirjoitusta. Ehkä se aurinko paistaa taas pian :)