Aamusta kirjoitettiin nimiä papereihin, tavattiin myyjät ja nyt on alkukaupat tehtynä. Stressi laukesi saman tien ja kuljin hymyillen kotia kohti vapauttamaan poikien seurana olleen vaarin. Syötiin pikainen lounas, puettiin paljon vaatteita päälle ja lähdettiin kerhoa kohti. Jätettiin rattaat kotiin ja matkattiin pulkkaillen koko reissu, vaikka Mini protestoi kyllä yhteiskyyditystä, tuo kun olisi halunnut olla se yksi ja ainoa pulkassa istuja. Alkumatkan Elohopea kyllä veti pikkuveljeään reippaasti, mutta laiskistui sitten kuitenkin ja antoi ohjakset äiteelle. Mikäs siinä oikeastaan, onpahan tuo vähän vaihtelua ainaiselle rattaiden lykkimiselle. Ja kerhoreissullakin huomasi äidin olevan taas kuin eri ihminen, äiti hymyili, jutteli ja nauroi. Hassutteli poikien kanssa ja tunsi itsensä rentoutuneeksi ja onnelliseksi. Miten sitä osaisi olla stressaamatta ja antaa asioiden mennä omalla painollaan...?

Nyt lasketaan aikaa toukokuuhun. Vielä kolme pitkää kuukautta vappuun ja mahdolliseen muuttoajankohtaan. Aikaa miettiä tulevaisuuden kylpyhuone- ja saunaremonttia, etsiä ne unelmien laatat kylppäriin ja meidän näköinen toteutus saunaan. Sitten on se oma piha, joka vaatisi puutarhakärpäsen pureman, jotta pysyisi yhtä hienona kuin edellisen rouvan käsissä. Sitten olisi seinien maalausta, yläkerran lattioiden laittoa ja joskus molempien vessojen uusiminen, eikä mikään onneksi ole pakko-juuri-nyt-juttuja. Mutta jotenkin se vain konkretisoitui tänään, me päästään omaan kotiin.

Nyt kun se tylsä stressikin on poistunut kuvioista voisi työjutukin taas luistaa paremmin, kun ei ole kavalaa sivuosoitetta viemässä huomiota. Ja nyt ei tarvitse kuskata poikia hoitoon kavereille ja isovanhemmille, kun meidän tiuhat pankkivisiitit ovat historiaa hetkeksi aikaa. Nyt vain ollaan taas ja jatketaan normaalia elämää. Ja lasketaan kuukausia, sitten viikkoja ja vielä joskus enää päiviä...