Eilen päätettiin lenkkeillä, ilmakin oli siihen otollinen. Lauantaina käytettynä ostetut kakkosrattaat tulivatkin heti hyvään käyttöön ja Elohopeakin sai istua reissun ajan mukavasti rattaissa. Mukana oli vettä ja iso kasa eväitä, viltti lököttelyä varten ja paljon iloista retkeilymieltä. Ensimmäinen retkeilijä sammui jo alkumetreillä, aamukuudelta herännyt Mini kun oli väsynyt jo yhdeksän aikaan aamusta lähtiessämme. Elohopea piti uusia aurinkolasejaan hienosti päässään ja näytti kieltämättä aika tyylikkäältä, katseli maisemia ja jutusteli niitä näitä. Ukkokullan kanssa lörpöteltiin kaikesta maan ja taivaan väliltä, tiirailtiin omakotitaloja niitä ohitettaessamme, haaveilimme tulevaisuudesta ja nautimme olostamme.

1,5 tunnin kävelyn jälkeen alkoi vatsat kurnia ja kohdalle osuikin mukava nurmikkoalue, johon pystytimme leirimme. Viltti maahan ja koko poppoo istumaan. Eväät upposivat retkeilijöiden vatsoihin ennätysvauhtia ja pojat silminnähden nauttivat tilanteesta. Onhan se kieltämättä vaihtelua arkeen syödä ulkona, maassa istuen. Saatuaan vatsansa täyteen Mini lähti tutkimusmatkoilleen, käveli melkoisen kauaskin meistä palaten aina takaisin, kiipesi syliin ja halasi äitiä pikkiriikkisen, ennen kuin jatkoi taas matkaansa.

Ensimmäinen ongelma retkellä osui kohdalle noin puoli tuntia ennen kotia. Elohopealla oli pissahätä. No, ajattelin että sehän on varmaan siistiä tuon melkein 3-vuotiaan mielestä pissata puskaan, mutta väärässä olin. Hän halusi pissata pönttöön. Vaikka kuinka yritin puhua (en pakottaa), piti hän päänsä. Ja pidätti kotiin asti. Eipä se nyt olisi ollut katastrofi vaikka pissat olisivat tulleet housuihin, onhan tuo pyykkikone keksitty. Mutta loppu hyvin siis kuitenkin.

Äiti ja isi olivatkin sitten reippaan kymmenen kilometrin lenkin ansiosta melkoisen naatteja loppupäivän. Kauppaan kyllä saatiin raahauduttua, ostettiin molemmille uudet lenkkarit, mutta siihen se aktiivisuus sitten jäikin. Niin juu ja lenkin saldona äitillä oli hienosti punertavat olkapäät ja niska. Ei ihan palaneet, muttei kaukanakaan siitä. Salakavalasti se aurinko vain porotti nähtävästi.

Elohopea komensi äsken Miniä tuon mönkiessä Elohopean päälle makaamaan, "Rakas kultapieni, minä yritän lukea". Aika liikuttavaa. Niisk.

Mutta nyt rakkaat kultapienet vaativat äitiä seurakseen.