Ukkokulta on pikkujouluissa, joten täällä sitä istutaan yksikseen hiljaisuudessa. Lapset unten mailla ja nyt olisi sitä kuuluisaa omaa aikaa käsillä..

Ukkokulta meni tänään töihin vasta puolenpäivän aikaan, niin lapset ehtivät nähdä isäänsä tämänkin vuorokauden puolella. Aamusta ajelin perheen miesväen kuontalot siistimmiksi ja vietiin meidän vanha pesukone Lassilla&Tikanojalle. Eihän se ylimääräinen kone lojunutkaan meidän kylppärissä kuin pari kuukautta vain..kröhöm. Kotiin tultiin kaupan kautta ja haettiin vähän juustonaksuja, se kun on meikäläisen perinne kun mies on pikkujouluissa tms. Kotona nukuin Typsyn kanssa pitkät päiväunet, leikin poikien kanssa legoilla, tein ruokaa ja sain vihdoin ja viimein kummitytön joululahjan valmiiksi.

2158802.jpg

Tai siis itse kaulaliina valmistui päivässä tai kahdessa, mutta kun päätin, että tahdon kirjailla siihen kummitytön ensimmäisen kirjaimen. Joten se sitten vähän kesti, että sain aikaiseksi. Viime maanantaina kävin äitini luona ja pyysin näyttämään, miten se homma käytännössä toimii. Ja suurin juttu on se, että tänään muistin oikeasti opetukset ja tein sen ihan oikein. Tai mene ja tiedä siitä, mutta siistille se näyttää enivei.. =D

Joopajoo. Pitäisiköhän sitä mennä alakertaan ja niiden juustonaksujen kimppuun. Hyvä kirja käteen sohvannurkkaan, eipä sitä muuta voi vaatia :) Tuntuu, ettei tämän syksyn aikana ole saanut oikein luetuksi paljoakaan, mutta ei kai sitä aina voikaan..kai..

Ihanaa, kun miehellä alkaa nyt loma. Minä aion nukkua, nukkua, nukkua.. (mutta en toivottavasti joulun yli..)