Huoks. Mihinköhän se meikäläisen olematonkin kärsivällisyys on kadonnut, ken sen on vienyt, ollos hyvä ja palauttakoon sen. Kiits.

Tuo kaksikko on huutanut koko päivän tähän asti, ja äiti ei varmaan ole jaksanut koko rumbaa ihan niin loistavasti kuin olisi voinut. Olisi voinut reagoida vähän muulla tavoin (Ällös huolehtiko, käsiksi noihin en käy, vaikka kuinka ottaa päähän..) kuin mitä tein. No, jos jotain positiivista pitää repiä, niin ainakin pojat oppivat, että saavat näyttää tunteitaan kotona, jos kiukuttaa niin sen saa myös näyttää, eiköhän äidistä ole ollut paljon esimerkkiä tähän.. ;o)

Tuosta tulikin mieleeni, että ehkä juuri tästä syystä Elohopea raivoaa äidille eniten, koska on nähnyt äidin tekevän samoin (usein..), mutta isälleen taas ei raivoa samoin, mutta isikään ei näytä tunteitaan kovinkaan helposti. Vielä kun opittaisiin miehen kanssa riitelemään aikuismaisesti, ilman mykkäkouluja sun muita ja sopiakkin vielä lasten nähden. Näkisivät, että riidellä saa, mutta sopiakkin kannattaa..

Jaahas. Toivottavasti tuo kahvikupillinen teki tehtävänsä ja jaksan taas loppupäivän. Kai se kärsivällisyys palailee vähitellen. Joskus, joskus, joskus ottaa päähän se, ettei saa syödä rauhassa, aina on toinen roikkumassa jalassa, kädessä tai kiipeilemässä pöydällä ja tuoleilla ja toinen istuu sylissä, koska ei halua istua sitterissäkään. Pitäisi hankkia muutama käsipari lisää, niin helpottaisi kummasti. Tai sitten jos tuon Elohopean laittaisi liekaan (Mikä loistava ajatus!!), niin ei tekisi tyhmyyksiä ihan niin paljoa ja Mini...hmmmmm...kai tuo pitäisi vain pitää kantoliinassa syödessänikin, niin olisi molemmat kädet vapaana, mikä mielikuvitukseton idea.

Mutta ajatelkaas. Tänään ei ole pesukone pyörinyt ollenkaan, enkä sitä ajatellut päälle laittaakkaan. Hiphei ja hurraa. Mutta nähtävästi siltikin lopetan postaukseni aiheeseen... =D