Kotona neljän seinän sisällä ei sovi meidän parisuhteellemme. Todettu on.

Eiliseksi emme taaskaan olleet tajunneet järkätä mitään ohjelmaa vaan ajattelimme viettää kotipäivän..virhe. Aamusta alkaen aloimme hyppimään seinille ja käymään tostemme hermoille.

Poikakin taisi vetää hieman ylikierroksilla joutuessaan olemaan kotona koko päivän, äiti ja isi kun ei tajunneet viedä puistoon leikkimään. Päivästä kyllä oli muutama sadekuuro ja iltapäivästä hieman ukkosti, kunnon ukkosta ei kuitenkaan tullut, tylsää.

Illasta lähdettiin käymään yhteispalvelupisteellä hakemassa noiden Espoon reittiveneiden aikatauluja. Siellä sitten huomattiin, että oltiin vähän myöhässä retkisuunnitelmien kanssa, veneet kun ei enää kulje kuin muutamana viikonloppuna ja sinne ruuhkaan ei taideta mennä mukaan. Käveltiin sitten Hesburgerile syömään protestina ja poika olikin onnessaan mutustaessaan ranskalaisia ja juodessa limpparia. Onneksi on harvaa herkkua, ettei ehdi tottumaan moiseen..

Ai niin, eilen poika teki elämänsä ensimmäset pissat pottaan. Kyllä oli tyytyväinen pikkumies!! Toista kertaa ei vielä ole tehnyt, mutta eiköhän se tästä. Ainakin viihtyy hyvin potalla, välillä istuu siinä vartinkin putkeen ja touhuaa omiaan.

Tänään lähdetään käymään verkkokaupassa pyörillä, kilometrejä kertyy 10 suuntaansa, mukavasti palaa kalorit ja poika nauttii kyydissä istumisesta. Jokseenkin tykkää tunkea käsiään housuihini ja paitani alle ;o)

Olossa ei ole muutoksia tapahtunut, etova olo on arkipäivää, mutta tähän alkaa jo tottumaan :)