Halusin tai en, mutta tässä sitä ollaan. Kipeänä. Ukkokultaa lukuunottamatta koko porukka, minä ja lapset. Pahaenteisesti eilen aamulla huomasin poikien nenien vuotavan kiitettävään tahtiin, varsinkin Minin. Syvä huokaus, tästä se lähtee taas. Nyt jännätään vain, että meneekö tällä(kin) kertaa korviin, vai säästytäänkö putkitukselta edelleen.

Eilen ohjelmassa oli epävirallinen, puolessa kuukaudessa kokoon kyhätty luokkakokous lukion ajalta. Olin innoissani, kiva nähdä pitkästä aikaa vanhoja tuttuja. Lukioaikaisen todella hyvän kaverini kanssa treffattiin rautatieasemalla ja suunnattiin siitä yhtä matkaa määränpäähän, junamatka meni hujauksessa meidän päivittäessä tapahtumia kolmen edeltävän vuoden ajalta, niin kauan edellisestä tapaamisestamme oli ehtinyt kulua. Mutta siellä itse juhlapaikalla, meno oli kuten ennenkin. Oli edelleen ne samat kuppikunnat ja klikkiytymät, olivat he ja me. Ei mitään muutosta huolimatta kuluneista kuudesta vuodesta. Olo oli tyhjä, ei ihan sitä mitä odotin. No osansa latteaan tunnelmaan osaltani vaikutti myös nouseva kuume, kipeä kurkku ja tajuton väsymys. Muu porukasta, hehkeät opiskelijat parhaimmassa biletystunnelmassa kuten jokainen viikonloppu muutenkin, jaksavat sitä vaikka kuinka pitkään. Mutta minä, kahden pienen lapsen äiti olin klo 21.30 väsynyt ja ajatuskin jatkoista oli, no, ei edes ajatuksissa. Niin siis katosin paikalta ja sovimme kaverin kanssa tapaavamme tästä eteenpäin vähän tiuhempaan kuin kolmen vuoden välein..ja toivottavasti näin myös tapahtuu.

Yöllä en saanut nukutuksi, uni ei vain tullut silmään ja pyörin sängyssä klo 02.00 asti, sen jälkeen olen kaiketi nukahtanut. Sitä ennen istuin muutamaan otteeseen Minin vieressä lohduttelemassa tuota tukkoisessa olossaan, eikä Elohopean sängystä kuuluva tuhina ollut yhtään sen paremman kuuloista.

Huomenna oli tarkoitus jokavuotisen perinteen mukaan mennä appivanhempien luokse viettämään laskiaista, laskemaan mäkeä ja syömään hernekeittoa, lättyjä ja laskiaispullia. Mutta ei meidän poppoo, täällä sitä ollaan sairastuvan muodossa (vaikka kaksikko taisteleekin normaaliin tapaan) ja pysytään kotosalla. Se siitä laskiaisesta. Lohdutukseksi ostettiin kaupasta pari litraa jäätelöä, jonka kanssa aiotaan asettautua mukavasti peittojen, tyynyjen, säkkituolin yms tykötarpeiden kanssa telkkarin eteen ja katsella kenties jokin elokuva (Elohopea ilmoitti valinnan olevan Autot, joka on tämänhetkinen kestosuosikki..)

Poikien päiväuniajankin otin rennosti nauttien sairastamisesta (kysymys herääkin, voiko sairastamisesta oikeasti edes nauttia) sohvalla, kuuman kaakaokupin ja uutuus Tupla-patukan ja loistavan kirjan parissa, mukavasti peiton alla istuen. Ja tällä kertaa kiitän onneani siitä, että sairastamiseni osui viikonloppuun, jopa jo perjantai-lauantaihin, jolloin saan oikeasti ottaa vähän löysemmin ja parannella oloani vain olemalla. (tietenkin houkutus näytellä vähän sairaampaa kuin on, houkuttelisi..mutta ei näin rehellinen ihminen kuin minä siihen ryhtyisi..)

Ja tämä postaus lähti liikkeelle siitä, että päivittelin vain lukemieni kirjojen sivua taasen. Pitää siis lukea enemmän ;o) (logiikka on aika selkeä)