Täytyy myöntää, että vähitellen alkaa vatsanpohjaa kutkuttamaan, huomenna tähän aikaan saattaa jännittää vielä enemmän.. ;o)

Eilen illalla väsättiin ukkokullan kanssa hääkarkit valmiiksi, kello taisi olla 23 kun lopeteltiin, kumpikin kirosi tasaisin väliajoin, eipä tuo pienenpieni näpertely taida olla meitä varten. Mutta yksikään karkki ei kyllä lentänyt edes seinään..

Tulostettiin myös häärauhanjulistukset, ne tulee olemaan pohjanmaan murteella (itse olen sieltä kotoisin) sekä stadin slangilla (mies kotoisin Vantaalta, joten tarpeeksi likelle menee ;o)). Onneksi suurin osa alkaa olemaan valmiina, omalta osaltani. Soittelua tässä on kyllä puolin ja toisin, kun vähän väliä pitää varmistella ja sopia kaikenmaailman juttuja muilta. Mutta eiköhän näistä häät vielä tule..

Kaveri järjesti eiliseksi ihanan yllätyksen. Tuli hakemaan neljän pintaan iltapäivästä ja jätettiin pojat isukin hoiteisiin. Vei meikäläisen kauneushoitolaan ja sain makoilla siellä tunnin verran kokovaralohieronnassa. Oli aivan ihanaa! Siinä kyllä rentoutui niin täydellisesti, sai vain olla ja nauttia. Suunnattin sen jälkeen vielä kahville ja juteltiin paljon kaikenlaista, ihana parituntinen poissa kotoa :) Ja ukkokultakin oli pärjännyt poikien kanssa mainiosti täällä sillä välin..

Mihinköhän muuten perustuu tuo jotain vanhaa, uutta, lainattua ja sinistä, morsiammella hääpäivänä? No, kaikki kyllä löytyy, työn ja tuskan takana sekin oli ;o) Vanhaa on hääpuku, uutta sukkanauha, lainattua äitini helmet kaulaan ja sinistä löytyy pieni kukka sukkanauhassa, jota saatiinkin tuossa yksi päivä metsästää hetken aikaa muutamasta kaupasta, ennen kuin tärppäsi..

Turha täällä on stressata, mutta silti vähän meinaa pukata päälle ;o) Entä jos huomenaamuna keskellä naamaa loistaa isoniso finni? Lapset mahataudissa, itse tai mies mahataudissa, hääpuku ratkeaa jostain kohdin, hääkampaus- ja meikki menee päin pyllyä ja mitäs sitä vielä keksisi. Ehkä vielä kompastun alttarille käveltäessä...no, ainakin olisi muistelemisen arvoinen sitten jälkeenpäin..eh heh..

Luultavasti ketään ei kiinnosta, joten tämä neiti (vielä hetken aikaa=D) hiljenee. Jossain vaiheessa sitten raporttia ja kuvia häistä, kunhan ehtii..