Neljä alle 3,5-vuotiasta lasta ja reipas kokonainen vuorokausi. En ainakaan voi valittaa, että olisi tekemisestä ollut puutetta. Nyt on kaikki neljä tainnutettuna päiväunilleen, joten itsekkäästi hengähdän tässä koneen ääressä ennen ruuan laittoon ryhtymistä. Muutaman tunnin päästä hoidokkien vanhemmatkin jo kotiutuvat tänne hakemaan jälkikasvuaan, joten mikäs tässä nyt on ollessa.

Vaikka on ollut hulinata muillekin jaettavaksi asti, on tämä ollut ihan mukavaa. Vaikka ruokaillessa on vähintään kolme syötettävää on silti ollut mukavaa. Minityinen oli hieman loukkaantunut jouduttuaan luovuttamaan 1-vuotiaalle H-serkulle syöttötuolinsa, mutta isi kekseliäänä ratkaisi tilanteen hakemalla kaksi puhelinluetteloa surkean jäppisen takamuksen alle. Ja avot, elämä hymyili taas. Elohopean syömisten suhteen taas olisi mukavaa, että olisi aina näin paljon muitakin pöydän ympärillä, koska tuo söi sellaista vauhtia sapuskansa, ettei sitten hetkeen aikaan. Iltapesujen aikaan haaveilin armeijatyylisestä jonosta vessan oven takana, mutta turha toive niin hyvästä järjestyksestä. Onneksi on kaksi vessaa, niin kummallekin kaksi lapsosta kainaloon ja homma hoitui.

Fiksuina laitettiin sisarusparit eri huoneisiin, niin päästiin vähemmällä riehaantumisella. Pojat tapansa mukaan jutustelivat tovin verran ennen nukahtamistaan ja H-serkku nukahti melkein jo ennen pään osumista tyynyyn. Vain E-serkku 2,5v tuli muutaman kerran ovelle ja loppujen lopuksi mies makoili yökyläilijän vieressä sen aikaa että sai tuon nukahtamaan. Aamulla herätys oli vasta vähän ennen puoli seitsemää, joten mikäs tässä..

Tänään aamusta puistossa Minityinen istui melkein tunnin verran keinussa ja kieltäytyi yksinkertaisesti tulemasta pois. H-serkku tutki koko puiston läpikotaisin ja kiipeili minkä ehti, joten meikäläisen juoksuaskeleet olivat taatut. Elohopea ja E-serkku leikkivät yhdessä hienosti siihen saakka, kunnes E-serkku päätti haluta samaisen keltaisen ämpärin, jolla Elohopea leikki ja sen jälkeen nuo eivät enää yhdessä suostuneet leikkimään. E-serkku syötti myös Minille hiekkaa sen verran, että meni tovi kunnes sain syötettävän suun puhtaaksi. Ja hyvää kuulemma oli..

Ukkokulta ilmoitti juuri, että meille ei sitten enempää lapsia tule. Koskaan. Rankka kokemus raukalle ;o)