Minun Elohopeani, pieni kukkaislapsi. Siinä kun Mini karjuu naama punaisena ja tekee tuhojaan minkä ehtii (sei ikä, se ikä..), istuu Elohopea keittiön pöydän ääressä haistelemassa itse ostamaansa kukkaa. Tänään kaupasta tultuamme oli Elohopean riemuksi kukkakoju jo auki ja hän pääsi ostoksille. Valitsi itse mielestään kauneimman kukan ja maksoi ostoksensa. Nyt keittiön pöydällä seisoo kaunis keltainen krysanteemi.

Ei Minikään mikään täystuholainen ole. Syli on paras paikka, pusuja satelee vaikka kuinka. Mikä onkaan sen ihanampaa kuin märkä limainen pusu suoraan suulle, poski kun ei kelpaa. Olemme myös alkaneet ymmärtää toisiamme, kommunikoimme loistavasti.

Äiti oli eilen lataamassa akkujaan, teki kuulkaas hyvää olla hetken aikaa poissa kotoa. Ja mikä olisikaan ollut sen mukavampaa kuin tulla hiljaiseen kotiin. Lapset olivat jo yöpuulla äidin kotiutuessa. Kummasti jaksaa taas.

Todistimme äsken ikkunnan kautta kauhunäytelmää pihalla. Henkilöautoa nostettiin rekan lavalle pikkunosturilla (kutsutaanko sitä hiiapiksi?) ja rusensi sen aivan ryttyyn. Elohopea tahtoisi saada auton takaisin ehjäksi..