Kaverin lapset ovat koko viikon hoidossa meillä, nyt kaksi päivää takana. Tulos on itse asiassa positiivinen, sillä oletin tämän olevan hieman rankempaa. Viime aikoina kun Mini ja kaverin nuorimmainen ovat olleet enemmän toistensa kurkuissa kiinni kuin sopuisasti samoissa leikeissä. Mutta ei nyt, sillä pikkupojatkin ovat löytäneet yhteisiä leikkejä (=Sylkeminen ja järjetön riehuminen. Voiko silloin kieltää kun nuo ensimmäistä kertaa touhuavat yhdessä ja kumpikin nauraa sydämensä pohjasta?), vaikka tuleehan niitä pieniä kiistoja leluista välillä, mites muutenkaan. Elohopea ja kaverin 4,5v ovat parhaita kavereita ja yhteinen sävel on löytynyt jo pari vuotta sitten. Taistelevat ne tahdot tuonkin kaksikon välillä tasaisin väliajoin ja vuorotellen nuo tulevat valittamaan toisen tekemisistä ja kun toi ei leiki mun kaa sitä ja sitä.. mutta kyllä olen ylpeä siitä, ettei Elohopea enää suostu kaikkeen mitä 4,5v pyytää tai käskee, vaan pitää oman päänsä jos prinsessaleikit eivät kiinnosta.. ;o)
Vaikka hoidokit ovat vain 5 tuntia päivässä, niin kummasti tässä on itsekin katkipoikkitilassa jo klo 20.30, kun poikakaksikko on mennyt unilleen. Eilenkin oltiin ukkokullan kanssa jo ysin jälkeen suuntaamassa untenmaille..

Mutta positiivista hoidokkien täällä olemisessa on se, että kaikki neljä oppivat leikkimään muidenkin kanssa (no, nuo kaksi nuorimmaista varsinkin), jakamaan leluja ja toimimaan porukassa. Itselle raskainta ehkä on se, että kun hoidokit ovat suunnanneet omaan kotiin en silti voi käpertyä sohvan nurkkaan kirjan kanssa ja upota muihin maailmoihin, vaan oikeasti täytyy olla 100%:sti läsnä lapsille ja antaa se kaikki huomio mitä tarvitsevat. Saa vähän äiteen itsekkyys kyytiä tässä... ;o)

Mini teki tänään pienet yllärit vanhemmilleen. Oltiin keittiössä syömässä ja Mini oli mukamas istumassa potalla olkkarissa. No, hetken päästä Elohopea tulee ovensuuhun kertomaan, että Mini on muuten kakannut sohvalle. Jei. Siellä tuo köllötteli pitkin pituuttaan sohvalla ja oli hyvin tyytyväinen. Ja se potta oli siinä vieressä...