Poikahan on istunut potalla vaipanvaihdon yhteydessä aina tuolta 1v-synttäreistä lähtien ja vaihtelevalla menestyksellä on pissat ja kakatkin sinne tulleet. Tänään ollaan oltu kestoissa melkein koko päivä (aamun reissua kodin ulkopuolella ja päiväunia lukuunottamatta..). Tunnin kestojen laittamisen jälkeen kurkkasin huvikseni vaippaan, ei mitään. Poika siis potalle ja heti siihen päästyään tulikin pissat. Ihailtiin yhdessä pissoja, poika sai isot kehut tuotoksestaan ja kaadettiin potan sisältö yhdessä pönttöön. Taas tunnin päästä kokeilin vaippaa ja edelleen kuiva, taas potalle ja pissat sinne, vielä kolmannenkin kerran sama juttu :)

Toiveissa siis on että tästä alkaisi tuo kuivaksi opettelu, vähitellen. Ehkä tuo kestojen käyttö oikeasti auttaa asiaa ja nyt saattaa olla otollinen aika pojan kannalta myös treenata kunnolla. Vaatiihan tämä äidiltä tarkkaavaisuutta ja muistia käyttää poikaa vessassa, mutta mitä vähemmän vaippapyykkiä sitä parempi, mitä nopeammin poika oppii kuivaksi sitä mukavampi hänelle itselleen. Voihan olla että tämä oli vain sattumaa tänä iltana ja huomenna ei enää onnistukkaan, en tiedä. Kannattaa kuitenkin elätellä toiveita ja jaksaa yrittää kärsivällisesti.

Pojasta on tullut melkoinen apuri keittiössä nykyään. Tänään tyhjennettiin yhdessä tiskikone, poika ojenteli puhtaita astioita koneesta ja äiti laitteli niitä kaappeihin. Jokseenkin sain olla melkoisen nopea kaappiin laitossa että ehdin ottaa pojalta vastaan astioita.. ;o)

Tänään on taas ollut minä itse päivä. Aamupuuro piti syödä itse. No, jossain vaiheessa äiti sai jo koskea lusikkaan. Välipala jogurtin söi kokonaan itse, seurasin vain itse vierestä. Samoin välipalabanaaninkin söi reippaasti itse, isi tai äiti ei saanut auttaa sitten tippaakaan ;o) Niin se vauva vain katoaa..

Vauvasta puheenollen..masu kasvaa mukavasti ja pikkuinen möyrii ja potkii melkoisesti, mihinkäs tuo tuosta olisi rauhoittunut :) Ensi viikolla onkin taas neuvolakäynti niin pääsee kuuntelemaan pikkuisen sydänääniä..