Aamusta poika veti sikeitä melkein yhdeksään asti, joten asukaspuiston muskari jäi tältä viikolta väliin meiltä, syötiin siis rauhassa aamupuurot ja tehtiin aamurutiinit. Lähdettiin sitten kauppaan tekemään viikonlopun ruokaostokset ja kyllä sitä ostettavaa taas olikin, olo oli kuin kuormajuhdalla kotiinpäin kävellessä..

Pojan mennessä päiväunille tämä äiti alkoi ahkerana leipomaan muffinseja huomiseen tapaamiseen, tein sekä sitruuna- että marjamuffinseja. Maistanut en vielä ole, tuli vedettyä sitä taikinaa sen verta paljon että olo on hieman ällö.. ;o)
Leipomisen jälkeen olikin se ikävämpi osuus, tiskaaminen. Ladoin koneeseen niin paljon kuin mahtui ja loput piti jynssätä käsin..
Imuri odottaa vielä kaapissa käyttäjäänsä, ehkä sen homman voisi sälyttää tuolle ukkokullalle..

Illalla vielä lenkille kaverin kanssa, kun uimaan ei päästä. Mutta pääasia että liikuntaa tulee..