Tänään oltiin taas poikien kanssa muskarissa. Esikoinen oli ihanan energinen koko muskarin ajan ja touhusi suuna päänä kavereiden kanssa. Kotona sitten olikin aivan katkipoikki, koska oli nälkäinen (tai ainakin luultiin niin..), mutta kun sai ruuan eteensä huusi vain naama punaisena. Suostui syömään jopa yhden lusikallisen. No, äitipä sitten kaappasi pojan kainaloon, riisui enimmät vaatteet pois päältä ja vei sänkyyn. (rauhallisesti ilman hermojen menettämisiä..) ja sinne tuo nukahtikin sitten ja nukkui 2,5 tuntia, jonka jälkeen sitten ruoka maistuikin..

Tuon uhman kanssa onkin vähitellen tekemistä. On siinä osansa varmasti myös reagoimista vauvan tuloon, mutta kyllä enimmäkseen menee uhman piikkiin. Kaikki pitäisi saada päättää itse, mutta ei kuitenkaan osaa päättää sitten mitään, kuitenkaan äidin ja isin ehdottamat jutut ei sitten käy myöskään.

Tässä olen vähitellen alkanut opettelemaan itseni hillitsemistä. Pinna kun on suurimmaksi osaksi hiukkasen kireällä ollut viime aikoina, johtuen enimmäkseen väsymyksestä. Mutta kun vähän yrittää, niin en räjähtele esikoiselle yhtään niin paljoa kuin ennen. Ja nukkumaan mennessä iltaisin ei tarvitse itkeä huono-äiti-oloa..ainakaan kovinkaan usein ;o)

Pikku-ukon kanssa menee samaa rataa. Syö, nukkuu ja kakkaa =D Onneksi on kestovaipat, vauvan vaipattamiseen melkein jo hurahtaa..

Tänään puistossa esikoinen taas karkaili. Juttelin äitikaverini kanssa ja samaan aikaan poika lähti omille retkilleen. Hetken kuluttua huomasin ettei poika olekkaan aivan lähinäkösällä, joten perään. Matkan varrelta löytyi poisriisutut hanskat ja hetken päästä itse pikkumies. Ollaan kyllä ehdoteltu puiston aitaamista, helpottaisi meidän äitien puistoilua kummasti ;o)

Mutta juu. Pikku-ukko vaatii vähitellen tissiä ja kuuluu tuottavan tavaraa vaippaansa sillä tahdilla, että sekin pitäisi vielä vaihtaa. Ja sitten nukkumaan..