Jo pitkään haamupäivittynyt blogi johtuu kirjasivun ja noiden laatikoiden päivittelystä, muuta intoa blogi ei ole herättänyt. Tässä istuskellaan koneella päivittäin, mutta niin se vaan jää.

Elohopean kerho alkoi taas, pelonsekaisin tuntein. Aamu oli äidin hermojen kiristelyä ja Minin kiusaamista, lopulta syykin selvisi. Elohopea pelkäsi kerhoon menoa, kiitos kerho"kaverinsa", joka on terrorisoinut koko ryhmää kiusaamalla, tönimällä ja kovakouraisilla toimilla. Meidän Elohopea vain on niin paljon herkempää sorttia, että pelkää koko tyyppiä. Mutta mitä voi tehdä, kun en tahdo opettaa lastani lyömään takaisin, koska väkivalta ei ole vaihtoehto, kerhotäti ei voi asialle mitään ja kiusaajan äitikin vain hokee kuinka mahdoton lapsensa on. Lopulta minä sitten karjun kiusaajapojalle tuon töniessä jo Miniäkin. Kuvaavaa asian tiimoilta oli tänään kun odoteltiin pihalla kerhotätiä, kiusaaja saapui paikalle ja puolet ryhmästä juoksi kauas ja hokivat että mennään turvaan, suojaudutaan siltä. Elohopea parahti ja tarttui äidin käsipuoleen kiinni...

Meidän elomme on sitä tasaista, mutta ah niin antoisaa arkea. Mitä sitä muuta osaisi kaivatakaan? Nyt odotellaan jännityksellä päästäänkö naimisiin pankin kanssa, sitä naimakauppaa seuraisi taas kerran muutto. Jei. Mutta se muutto olisi jo hilkun verran lopullisempi kuin nämä pyrähtelyt sinne ja tänne. Vähän tuntuu lopulliselta ja hui niin aikuiselta, mutta joskushan sekin askel on otettava. Löydettiin myös kunta, joka turvaa lasten kotihoidon vielä moneksi vuodeksi eteenpäin, jatkan siis kotiäidin uraani vielä vuosia. Jotenkin se tuntuu hyvälle ajatukselle.

Ei se elämä ole ruusuilla tanssimista edelleenkään, vaikka ihan orjantappuroitakaan ei enää ole paljaiden jalkapohjien alla. Päätin arvostaa itseäni niin äitinä kuin muutenkin ja ehkä pieniä edistymisiä on jo tullut. Se tavoite vuoden takaa, ettei välittäisi muiden mielipiteistä, on jo hankalampi, mutta yritys on kova, tahto on kova sen suhteen. Ehkä sitä on kuitenkin oppinut hellittämään edes hilkun verran ja stressitaso on laskenut sen myötä edes asteen. Onneksi tässä on loppuelämä aikaa..

Nyt pitäisi vielä vähän katsella yhdistyksen asioita ja siirtyä sitten ruuanlaittoon ennen kuin Minityinen herää ja pitää lähteä hakemaan kerholaista kotiin..