Nyt on miehen lomat sitten ohi kokonaan. Toisaalta on outoa olla taas pojan kanssa kahdestaan, mutta toisaalta taas nauttii kun on omaakin aikaa :) Käytiin heti aamusta kävelylenkillä pojan kanssa, sitä kun en miehen kotona ollessa ole saanut aikaan tehdä..

Poika nukahti äsken syliini sohvalle, ei edes syönyt vielä päiväruokaa, toivottavasti nukkuu kuitenkin jonkun aikaa..

Lauantaina lähdettiin miehen vanhempien ja sisarusten kanssa käymään Pihlajasaaressa, pakattiin kauhea määrä eväitä mukaan. Ulkona oli kylmä, aivan tajuton tuuli ja palelin koko ajan. Onneksi olin ottanut edes pojalle tarpeeksi vaatteita mukaan, ettei saanut kylmää. Saaressa kierreltiin ympäriinsä, syötiin eväitä ensin kallioilla, missä mies sitten kiipeilikin veljensä kanssa ja sai mukavat naarmut otsaansa, tyylikkään näköistä.

Mentiin sitten grillauspaikalle ja grillattiin makkaraa ja karjalanpiirakoita ja syötiin niin että napa paukkui. Kyllä ruokaa vaan maistuu hyvälle raikkaassa ulkoilmassa. Poika tykkäsi kiipeillä kalliolla ja siinä olikin puuhaa juosta perässä ja katsoa ettei taita niskaansa..

Sunnuntaina haettiin isä kaverinsa kanssa laivalta ja oltiin kuskeina koko päivä. Käytiin myös äitini luona Keravalla ja istuskeltiin siellä jonkun aikaa, poika oli oma itsensä ja yritti tuhota paikkoja :o) Isäni luona onneksi nukkui päiväunet niin saatiin lukea viikonlopun lehdet rauhassa.

Paha olo on nykyään 24 h vuorokaudessa, mitään ei tee mieli syödä mutta nälkäkin olisi. Hedelmät on ainoita, joita voi syödä ilman että tekisi mieli juosta halailemaan wc-pönttöä..pakko tässä on kuitenkin jotain syödä väkisinkin, että jaksaa juosta tuon esikoisen perässä..

Eilen en edes pystynyt syömään ah niin ihanaa suklaata, kirottu pahoinvointi :o)