Johan tässä maanantai ja tiistai menivätkin liian mukavasti ja helposti ja ehdin jo huokaista helpotuksesta, ettei tämä niin kamalaa olekaan. Tänään hermoja ollaankin sitten kiristely senkin edestä. Kyllä, osasyyllisenä on se, että ollaan oltu aamusta asti neljän seinän sisällä, mutta uloskaan ei voi mennä, koska se pahentaa alllergikon oireita niin paljon ja tuon toisenkaan toipilaan ei ole tarpeen touhuta pihalla vielä siihen malliin mitä tekisi. Ja kyllä, osasyyllisenä on myös äiteen flunssa, pää on taas vaihteen vuoksi täynnä räkää ja olo on niin tukkoinen kuin olla ja voi. Sitä vain ei kestäisi kaksikon ylenmääräistä (ja turhaa) riehumista ja karjumista, mikseivät nuo osaa leikkiä nätisti juuri tänään kun äiti sitä eniten kaipaisi?

Eilen illalla muutaman tunnin nukuttuaan Elohopea heräsi yskimään ja lopulta aloin kuulostelemaan epäilevästi huoneen suuntaan ja ehdin kuin ehdinkin ajoissa nappaamaan lapsukaisen kainalooni ja kiiruhtamaan eteisen puolelle ennen kuin tuo oksensi, säästyipähän sänky puhtaana. No, loppuyö meni jo paremmilla unilla kun oli saanut kaiken häiritsevän liman pois sisuksistaan. Minä siis pesin vielä lattiaa ja vaatteita nukkumaanmenooni saakka. Minikin on ollut ongelmallinen sänkyyn laitettava ja äidin hermo on ollut kireällä siinäkin vaiheessa. Onneksi paikalla on ollut paappa, joka on saanut pikkumiehen rauhoittumaan, kun äiti nieleskelee muualla kyyneleitään siinä vaiheessa..

Tänään aamusta jopa turvauduin dvd:hen lastenvahtina ja istutin kaksikon karkkiaskien kanssa sohvalle, niin sain hetken vedettyä henkeä. Onneksi kohta on päiväuniaika ja kumpikin toivon mukaan myös nukkuu. Itse taidan keittää kahvia ja yritän hillitä itseni ja olla ottamatta karkkia jemmasta.

Iltapäivästä lähdetään sitten muutamaksi päiväksi pois kotinurkista, vaikka mietityttäähn se silti, miten jaksan muuallakaan. Toisaalta meinaan on raskaampaa olla toisten nurkissa ja koko ajan saa olla vahtimassa mitä nuo kaksi tekevät. Mutta ehkä se on silti parempi mennä jonnekin, missä on muutakin seuraa kuin lapset. Eipä täällä kotona olisi kuitenkaan ohjelmassa muuta kuin kyyneleitä ja hermojen kiristelyä (ja kumpikin äidiltä)..

Ja tämän viikon jälkeen nostan kyllä hattua kaikille yksinhuoltajille, kyllä te vain olette arjen sankareita jaksaessanne tätä! Tällä hetkellä kun tuntuu, ettei minusta tähän olisi..