Eilen illalla lähdin kuin lähdinkin ihkayksin ulos. Ajatelkaa, yksin. Kyllä tuo ukkokulta yritti kovasti änkeä poikien kanssa mukaan, mutta äiti piti päänsä, yksin ulos.

Polkaisin pyörällä apteekkiin ostamaan Elohopealle lisää yskänlääkettä. Kumit olivat mukavan tyhjät, joten ajelukokemus ei ollut niin mukava. Joko tyhjät kumit vaikeuttavat pyörän hallintaa, tai minä olen unohtanut miten pyörällä ajetaan ;o) En kaatunut en, mutta olo oli välillä vähän hutera.

Apteekissa ei mennyt kauaa, joten suuntasin vielä kirjastoon ja lainasin yhden teologisen vanhoista pääsykoekirjoista. Miten sitä nauttikaan, kun sai kiivetä portaat ylös yksin, ainaisen hissillä matkustamisen sijaan. Kävellä pitkin kirjaston käytäviä ilman kitiseviä lapsia. Nauttia hiljaisuudesta.

Huteraa ajoa takaisin kotiin ja kotioven avautuessa sama vanha härdelli oli odottamassa, Minille tissi suuhun, Elohopean halausten vastaanottoa ja väsynyt mies.

Tänään uudestaan.

(Ja huomaatte kai, että kotipäivä taas. Elohopea yski yöllä pari tuntia, joten ei ulkoilua edelleenkään. Äiti tykkää..)