Uutiset pysähdyttävät ja on vaikeaa ymmärtää sen kaiken olevan totta. Kaikki tapahtui vain 20 km päässä meistä, vaikka se olisi voinut tapahtua missä päin Suomea tahansa. Olo on epätodellinen, miten tälläistä voi tapahtua myös Suomessa? Olisiko sen voinut estää jotenkin, entä jos..

Kyyneleet valuvat lukiessani uutisia netistä. 5- ja 3- vuotiaat lapset menettivät tapahtumassa äitinsä. Monet vanhemmat menettivät lapsensa. Miten se kaikki koskettaa ja saa olon surulliseksi. Millainen tuska uhrien omaisilla tällä hetkellä on? Ja se yksi ainoa kysymys, Miksi?

Katselin omia lapsiani ja olin kiitollinen heistä, että he olivat siinä vieressäni ymmärtämättä vielä tämän maailman pahuutta ja julmuutta. Siskoni oli katsonut illalla vieressään nukkuvaa poikaansa ja lähettänyt yläkertaan kiitoksen. Kiitos, että olen saanut juuri tämän lapsen elämääni ja kiitos, että hän on edelleen vieressäni. En enää osaa valittaa väsymystäni tai siitä, kuinka raskasta tämä arki välillä on. Omat huoleni tuntuvat melkoisen pieniltä tässä rinnalla.

Tapahtuma pysähdytti koko kunnan ja olo on lamaantunut. Kukaan ei tiedä päiviensä määrää. Jokainen päivä voi olla viimeisemme.

Myös meidän seurakunnassa pidetään pieni muistotilaisuus/rukoushetki tapahtuman johdosta. Vähintä, mitä voimme tässä tilanteessa tehdä.