Elämä hymyilee taas :) Pahimmat hormonimyrskyt laantuneet..

Kiitos kaikille edelliseen kommentoineille! Ja en kyllä oikeasti ole noin hermoherkkä äiti kuin mitä edellisestä saa ymmärtää. En pode huonoa omaatuntoa jos huudan esikoiselle aiheesta, mutta se turhasta nalkuttaminen ja raivoaminen saa syystäkin omantunnon vähän kolkuttelemaan. On totta, että lapsille on tervettä nähdä kotona myös äidinkin menettävän hermonsa, ettei joutuisi elämään "täydellisen äidin" kanssa eikä näin uskaltaisi näyttää itsekkään tunteitaan. Ehkä tämän takia tuo esikoinenkin uskaltaa raivota meikäläiselle niin paljon, kun äiti tekee sitä samaa vähän väliä ;o) Isälleen kun ei samalla tavalla raivoakkaan, mutta isukki onkin vähän rauhallisempi tapaus.

Äitinikin sai minut vakuutetuksi etten ihan huono äiti ole kun kerroin esikoisen touhuista. Yksi päivä kun tuo meni sitterissä istuvan pikkuveljen viereen istumaan kirjan kanssa, laittoi kätensä veljen ympärille ja alkoi "lukemaan" kirjaa pienemmälleen. Näinhän minäkin teen esikoisen kanssa. Ihana nähdä ettei lapsissaan aina näekkään vain niitä huonoja piirteitään ;o)

Sitä muuten ei taas muistanutkaan kuinka imettäessä hyrrää nämä hormonit näin valtavasti. Välillä kun tuntuu että koko maailma kaatuu niskaan ja seuraavassa hetkessä kaikki onkin paremmin kuin hyvin. Vielä tuonne kuopuksen 1v-synttäreille astiko näitä pitäisi kestää (sinne asti vähintään kun aion imettää..) hyrrääkö ne silloinkin vielä tähän tahtiin?

Tänään siivosin vaatekaappini. Kyllä sieltä sitten lähtikin melkoinen määrä vaatetta pois. Vihdoin ja viimein kun suostun uskomaan, etten ehkä tule enää mahtumaan kokoa s oleviin vaatteisiin. Jotenkin niitä vain on tullut säilöttyä tuolla kaapissa siinä toivossa, että kyllä minä vielä joskus niihin mahdun. Mutta miksi oikeastaan pitäisikään mahtua, olen melkoisen tyytyväinen itseeni tämänkin kokoisena =D

Sisko tulee tänään poikansa kanssa meille käymään. Näyttämään meillä uutta vauvaansa, koiranpentuaan :) ja tuomaan meikäläiselle sen ompelukoneen lainaan :) Kohta tämä äiti ei taida muuta tehdäkkään kuin ommella vaippoja.. =D

Tähän päivään asti olen tykännyt asua juuri täällä, mutta nyt en enää samaa mieltä olekkaan. Olin poikien kanssa pihamme hiekkalaatikolla isuskelemassa kun alkoi kuulumaan ihmeellistä räsähtelyä. Käännyin katsomaan ja joku heitteli täysiä kaljapulloja ikkunasta pihalle. Niitä vain tuli ja tuli, joten näin parhaammaksi lähteä sisään. Ikkunasta sitten seurailin tilannetta ja paikalle tulikin poliisit, jotka taltuttivat ihan sekaisin olevan tyypin, joka ei omin avuin pahemmin pystyssä pysynyt. En sitten tiedä, mikä koko juttu oli, siellä ne poliisit kävivät asunnossa moneen otteeseen. Siinä sitä tuli kiitettyä onneaan, ettemme juuri silloin kävelleet siitä ohi, niin kuin ensin meinasin. Sieltä kun olisi tullut muutama pullo suoraan niskaan. Tänään olenkin ollut sitä mieltä, että se oma talo niin pian kuin mahdollista!! Kiitos.

Mutta nyt herättelemään esikoista päiväuniltaan, sitten yhdessä lasagnea tekemään. Kohta tuo ukkokultakin kotiutuu töistä :)