Välillä pitää yrittää rauhoittaa tätä elämää...vaikka ei me nyt niin reissata ympäriämpäri hikihatussa muutenkaan. Mutta ei olla liesussa koko aikaa..

No, kylläkin perjantaina Keravalla. Viime kerrasta kun oli jo taas aikaa. Elohopea tykkäsi taas touhuta ensin mummin luona kaikkea mahdollista ja mummi jaksoi touhuta vaikka mitä. Mini taas yritti tuhota paikkoja ja koko ajan sai olla kiskomassa tuota pois kukkaruukuista, kirjahyllyltä ja sen sellaisesta. Ihana ihana ikä. Lopulta istutin tuon pahvilaatikkoon, muutama lelu perään ja a-vot, hän on tyytyväinen laatikkoelämäänsä. Reilu äiti kun tunkee lapsensa pahvilaatikkoon..

Ja paapan luona sama meno jatkui. Elohopea leikki ja komensi paapan piirtelemään ties mitä, ja Mini yritti pistää paikkaa matalaksi. Minä ja mies maattiin raatoina sohvalla. Kotona on niiiin paljon helpompaa kuin muiden luona. Niiiiiiiiiiiiin paljon helpompaa...

Tänään ukkokulta otti vapaaehtoisesti kumpaisenkin pojan mukaansa ruokaostoksille ja minä jäin kotiin. Ajatelkaa, vapaaehtoisesti. Ajatelkaa, molemmat pojat. Ihmeiden aika ei ole ohi. Ja mitä teki äiti saadessaan olla kotona omassa rauhassaan? Tiskasi, järkkäsi keittiötä uuteen uskoon ja vaihtoi petivaatteet. Mutta kyllä siitä kaikesta kuulkaas nautti, kun sen sai tehdä rauhassa. Kun kukaan yli-innokas apuri ei ollut tarjoamassa apuaan tai vastavuoroisesti kitissyt korvan juuressa...

Illasta sisko piipahti poikansa kanssa meillä ja kyni meikäläisen kuontalon takaisin lyhyeksi. Minä olisin halunnut siilin, tai jopa kaljun, mutta mies ei hyppinyt riemusta kun kuuli loistoideani. Eikä sen puolen siskokaan. Tylsää porukkaa..

Huominenkin ajateltiin viettää edelleen kotosalla. Josko sitä viitsisi viedä meidän kaksikon puistoonkin pitkästä aikaa..