Tänään ulos lähdettäessä vedettiin koko sotisopa niskaan ja päästin riemun irti. Kaksikko vesilätäköihin. Tämä on suurinta huvia sitten kylpemisen, joten suotakoon se lapsukaisille. Mikäs sitä lämmittäisi äidin sydäntä sen enempää kuin kahdesta pienestä miehestä kumpuava sydämellinen nauru. Koiruus katseli vieressä poikien touhuja vähän ihmetellen, eikä suostunut itse astumaan tassullaankaan moiseen kamaluuteen, vaikka taisi tuo saada siltikin oman osansa lätäkön sisällöstä seistessään vähän liian lähellä tapahtumapaikkaa..

Vietiin koiruus sisään ja laitettiin  pyykkikone pyörimään ja radio päälle (rauhoittaa meidän seuraa rakastavan koiruuden) ja lähdettiin takaisin pihalle. Vietettiin vielä tunnin verran aikaa omassa pihassa märässä hiekassa möyrien. Sen sata kertaa kaivoin kivet pois Minin suusta (se kai tuntuu mukavalle ikenissä hampaiden ollessa tuloillaan) ja pyyhin naamaa muutenkin hiekasta. Keinu oli Elohopean lentokone, millä tuo matkasi Leppävaaraan pysähtyen aina väärällä asemalla. Leikki oli hauska ainakin leikkijän mielestä ;o)

Nyt kaksikko leikkii huoneessaan niin mukavasti keskenään ilman tappeluita (kopkop), joten ei parane mennä häiritsemään. En ehkä edes pistä pahakseni tätä rauhallista hetkeä tietokoneen ääressä =D