Ei tämä lukuinto näytä hiipuvan, ei sitten yhtään. Eilen illalla aloin lukemaan tuota Rotterdamin Viimeinen Juutalainen -kirjaa ja vähän aikaa sitten sain sen päätökseen. Taas yksi tälläinen kirja, jonka lukemista ei voinut vain lopettaa.

Kyllä siinä kyyneleet virtasivat muutamaan otteeseen, kun kirjaa lueskelin. Sitä on itse saanut elää niin helppoa ja onnellista elämää, että on välillä vaikea uskoa, mitä kaikkea ihmiset ovat joutuneet kokemaan. Onhan noita juttuja juutalaisvainoista tullut luettua aikaisemminkin, mutta joka kerta se vain hätkähdyttää..

Lunta sataa. Koskakohan sitä mentäisiin pulkkailemaan... ;o)

Ja eläinjuttu tähän loppuun. Meillä on parvekkeella ja ikkunan takana pyörähdellyt talitintti tässä jo jonkusen aikaa ja poikien kanssa tuota ollaan ihasteltu joka kerta. No, en ihastele enää, kamala otus. Laitoin tapani mukaan Elohopean partsille päiväunille ja jätin oven raolleen, kun menin nukuttamaan Miniä. Kun Minikin oli nukahtanut soitti äitini ja menin Elohopean huoneeseen puhumaan, ettei pojat herää. No, takaisin tullessani sitten ihmettelin keittiöstä kuuluvaa ääntä ja siellä tuo pahainen talitintti oli pöydällä. Minut huomatessaan lensi eteiseen, sieltä Elohopean huoneen kautta olkkariin ja onneksi ovesta takaisin pihalle.

Ensimmäinen ajatus oli soittaa miehelle töihin, fiksua (sieltä käsinhän tuo minut varmasti olisi pelastanut..). Seuraavaksi olisin hakenut vaippaämpärin vessasta ja yrittänyt pyydystää tipusen sinne, onneksi ei tarvinnut. Kävi tuo lintu poistumisensa jälkeen nokkimassa ikkunaa, mutta enää ei kyllä söpöydestä ole tietoakaan, kaikkea muuta..

Anoppi on kokenut saman, joutui kyllä metsästämään linnun korin alle odottamaan, että joku tulee auttamaan. Jutun kuullessamme ollaan vain naurettu koko asialle, no en naura enää..

Mutta joo, nyt pitää mennä taas..