Kunpa sitä muistaisi joka päivä olla kiirehtimättä joka paikkaan, varsinkaan kun oikeaa kiirettä ei ole. Vain se oman pään sisällä oleva kiire joka paikkaan löytyy..

Aamusta piti lähteä asioille. Jo ennen lähtöä päätin, että meillä ei ole kiire, Elohopea saa kävellä itse niin paljon kuin vain haluaa. Mini voi vaikka nukkua rattaissa jos väsähtää. Elohopea halusi olla menomatkan vapaaehtoisesti seisomalaudallaan, jutusteli niitä näitä ja kertoi vastaantulevien autojen merkkejä (tunnistaa niitä ihan järjettömän määrän..). Mini hymyili ja kuikuili rattaista, olin kai oppikirjaesimerkki kotiäidistä. Hymy kasvoilla ja kaksi tyytyväistä lasta.

Ensin suuntasimme postiin ottamaan ukkokullan palkkakuitista kopiota Kelaa varten. No, kopiokone ei ollut käytettävissä ennakkoäänestyksen takia (pieni posti, pienet tilat), joten seuraava kohde kirjasto. Siellä seikkailtiin paikasta toiseen ja muutaman kyselyn jälkeen masiinakin löytyi. Osasin vielä käyttääkkin sitä ja kopiointi onnistui..(Hyvä näin, koska epäonnistuminen olisi verottanut kukkaron sisältöä 30 senttiä kerralta..) Elohopea seisoi vieressä kiltisti ja melko hiljaa, kun äiti sanoi, että tällä puolella pitäisi olla hiljaa että muut saavat lukea rauhassa..

Elohopea sai painella hissin napit aina kuin mahdollista, mennä itse portaita pitkin kun äiti meni rattaiden kanssa luiskaa pitkin, sai painaa liikennevaloissa nappia ja niin edespäin. Näinkö yksinkertaista on pitää 2,5-vuotias tyytyväisenä?

Aina oppii jotain uutta itsestään..