Päivä ei ole alkanut mukavasti huonosti nukutun yön jälkeen. Elohopea on syömälakossa ja jokaisen syömähetken tahdittaa valtava kädenvääntö suun aukaisemisesta ja ruuan ottamisesta. Argh. Minun lapseni, joka ennen söi kuin pieni hevonen, ei syö enää. Toivottavasti ohi menevää. Mini roikkuu lahkeessa jokainen sekunti vuorokaudessa, ikään kuuluvaa kaiketi. Silti se on raskasta (jo raahata toista mukanaan jalassa..=D) ja äidin pinna koetuksella. Vessassa kun olisi mukava istua ilman yleisöä tai oven takana huutavaa pikkuihmistä. Jompikumpi on vakio..

Mutta ne kohokohdat. Makoilin Elohopean vieressä niin kauan, että nukahti päiväunilleen. Oli ihanaa katsella toisen kasvoja, pieniä ilmeitä ja hymyjä, jotka nousivat kasvoille unen mukana. Pienen pienet sormet äidin käden päällä tuntuivat pehmeille ja lämpöisille. Mini heräsi vähän tämän jälkeen ja makoili sylissä puolisen tuntia heräämisestään, tissillä tottakai. Katseli äitiä vähän väliä, silitteli äidin käsivartta ja käpertyi kainaloon, niin suloisesti kuin hilkun verran alle 1-vuotias osaa. Ehdin lukea pääsykoekirjoja vartin verran ennen keskeytystä, mutta nekin viisitoista minuuttia käytin tehokkaasti ja jokainen sana tuntui jääneen muistiin. Ala on ah niin mielenkiintoinen, että tekstiä tulee ahmittua opiskelunnälkäisenä.

Tämä päivä on kulutettu asuntoa metsästäessä, niitä on vain kiven alla tällä hetkellä. Ja ne jotka ovat tarjolla, ovat aivan ylikalliita. Tasan ei käy onnen lahjat. No, huomenna on uusi päivä.

Elohopea näyttää virittelevän telkkaria, joten paras mennä väliin ennen kuin koko aparaatti on täysin sekaisin. Äidistä puhumattakaan.