Ihanaa kun on talvi. Siis ihan säänkin puolesta. Ollaan oltu kutakuinkin joka päivä ulkona, parhaimmillaan jopa kaksi kertaa. Niin pulkkamäessä kuin muutenkin lumessa möyrimässä. Äiteen takamus on mustelmilla liukurilla laskemisesta ja ollaanpa testattu mahtuvamme kaikki kolme (äiti ja pojat) samaan pulkkaan.

Ensi tiistaina pitäisi suunnata Hyvinkäälle sairaalaan Elohopean kanssa lastenlääkärille. 5 v neuvolassa tuon sydämestä kuului sivuääniä ja ekg:ssä näkyi jotain tavallisuudesta poikkeavaa. Tiistaina sitten katsotaan tarkemmin. Voi olla, että sivuääni on ihan harmiton, mutta poika taidetaan tutkia melko perusteellisesti minun sydänvikani vuoksi. Hyvä niin, niin tietää sitten.

Typsyllä on edelleen kamala eroahdistukausi meneillään. Se on ihan hilkun verran ahdistavaa olla niin tärkeä ja korvaamaton lapselle, ettei vessassakaan voi käydä ilman, että oven takana on yksi kirkuva ja itsevä lapsi. Tai sitten olla edes yksi tunti poissa kotoa ja kyseinen tapaus on huutanut koko sen ajan isille kotona. Ja äidin astuessa sisään itku loppuu kuin seinään ja lapsi on niiiiin onnellinen. Onneksi tämä on ehkä ohimenevää..

Aina suunnittelen kirjoittavani jotain tosi fiksua ja syvällistä tänne. Ja pah. Tässä vaiheessa vuorokautta pää on kyllä niin tyhjä, että turha toivo..