Se oli se hulinaperjantai kun pisti koville. Tai ihminen tyhmä kun ei osaa rauhoittua.

Perjantai-illan näyttely oli upea. Valokuvat olivat loistavia ja siellä oli muutamia, jotka olisin heti voinut ottaa ja ripustaa seinälleni. Seisominen ja kävely korkeakorkoisilla saappailla (nainen on turhamainen ;o) ) otti koville ja illalla oli äitee naattina kotona.

Ai miten niin ihminen tyhmä? Tämä yksilö kun sitten kärsi koko eilisen päivän supisteluista sekä kivuttomista, että vähän kipeämmistäkin. Eilen kävästiin aamusta Jumbossa vain ruokaostoksilla ja hakemassa tilaamani venäjän tehtäväkirja, mutta muuten aika meni kotona löhöillessä. Ja minä totta tosiaan oli pakkolevossa enkä saanut tehdä mitään ja silti pisti supistelemaan. Se oli se pienimuotoinen stressaaminen perjantaina tuon autoasian suhteen, lumityöt pihalla ja sen sellaiset..

Josko sitä taas osaisi hetken aikaa ottaa rauhallisemmin. Oppiiko sitä koskaan?

Tänään on ollut jo ihan hyvä päivä, eikä vatsapuoli ole enää ilmoitellut supistuksin. Aamusesta oli pyhisvuoro seurakunnalla ja sen jälkeen nukuin pitkät päiväunet ennen siskon luokse syömään lähtöä.

Huomenna aamusta pitäisi suunnata neuvolaan pitkästä aikaa. Tällä kertaa otan hulinakaksikon mukaan ja suunnataan vielä ruokakauppaan sen jälkeen. Elohopealla olisi kerhokin ja äiteellä illalla venäjän kurssi.

Mitä, pitikö sitä vauhtia siis hiljentää vai...?