Yöllä vain kaksi herätystä Minin taholta. Jippikajei. Aamulla heräsi varsin pirteä ja levännyt äiti. Millainenkohan se olo on sitten kun on saanut nukkua kokonaisen yön ilman herätyksiä. Hui. Nämä yöheräämiset ovat yksi hyvin painava syy, miksi ei enää kolmatta lasta. Ei jaksa ei jaksa. Meillä kun ei ole näiden kahden edellisenkään kohdalla voinut hurrata hyvin nukutuista öistä ensimmäisen elinvuoden aikana..

Kaupassa ostamassa viikonlopun ruuat, ei paljoakaan ostettavaa. Elohopea käveli kauppaan melkein koko matkan, Mini virnuili rattaista. Elohopea väitti keltaisen vilkkuvalon omaavaa kuorma-autoa poliisiksi, sen jälkeen ambulanssiksi. Äiti intti vastaan. Jokaisen näkemämme auton kohdalla Elohopea kertoi kyseisen auton merkin, jos hän ei tiennyt, piti äitin tietää. Ylpeänä voin kertoa tietäneeni jokaisen. Tässä on ollut pakko vähän niinkuin oppia..

Pojat päiväunille, molemmat. Mini sammui sänkyynsä suhteellisen helposti. Elohopeakin kirmasi meidän makkariin vapaaehtoisesti kirja kainalossa. Peiton alla makoillessamme luettiin yhdessä yksi kirja ja Elohopea sammahti. Kupillinen kahvia ja kirjojen ääreen keittiöön. Kaksi kokonaista tuntia lukemista omassa rauhassa. Paahtamista ja pänttäämistä, mutta ah niin ihanaa.

Elohopea kuuluu haluavan iltapalaa. Yritin korjata sen kyllä välipalaksi, mutta väliäkös tuolla. Palaa kuin palaa, etuliitteellä niin väliä. Pitäisikö lapset siis ruokkiakin välillä?

Ukkokulta lupasi tänään lähteä ajoissa töistä, mutta pahalta näyttää. Tämän viikon 9-10 -tuntiset päivät kun eivät meikäläistä ole saanut pomppimaan kovinkaan korkealle, uskokaa tai älkää. Mutta kun on kiire niin on kiire..

Niin, se lasten ruokkiminen..