Vihdoin ja viimein tuo Minikin sammui äitin ja isin sänkyyn. Kamalan tappelun takana sekin taas oli. Välillä tuntuu, että koko päiväuniruljanssi on sellaisen tappelun takana, että tekisi mieli luovuttaa kokonaan..

Ukkokultakin on taas kotona ja lauantai menikin ihanasti kylki kyljessä nysvätessä ja mukavasti tuo halaili mennen tullen kun kohdattiin ja anteliaasti jakeli pusujaan. Nyt on taas palattu arkeen ja uutuudenviehätys on poissa. Sunnuntaina oma tsemppaamiseni laukesi ja väsymys pääsi pintaan. Sitä jaksoi viikon hyvin, kun tiesi että on vain pakko jaksaa, kun ukkokulta kotiutui, ei enää ollut pakko jaksaa ja väsymys pääsi vihdoin ja viimein päälle. Alle kuukausi ja tuo lähtee Ranskaan taas, tähän kai alkaa vähitellen jo tottumaan. Pahinta ehkä on se, että huomaa pärjäävänsä yksinään ihan loistavasti..

Eilen taas vanhenin vuodella ja nyt on jo neljännesvuosisata plakkarissa. Ihan selkeä rajapyykki, sillä nyt vasta olo tuntuu aikuiselle. Ikäkin jo velvoittaa =D

Niin, treffasin viikko sitten ympäristöministerinkin luovuttaessani hänelle Kestovaippayhdistyksen vetoomuksen (meikäläisen käsialaa) kestovaippailun edistämiseksi. Mukavan tuntuinen tuo rouva ministeri oli, toivottavasti tuoreena ympäristöministerinä ryhtyisi puuhaan myös kestovaippailun edistämiseksi.

Meikäläiselle olisi ollut tarjolla hyväpalkkainen työkin, mutta otin ja kieltäydyin. Hassua, mutta rahan takia en töihin enää lähde, varsinkaan kun se ei tällä hetkellä taloudellisesti ole pakollista, pärjätään lainojen ja muiden kulujen kanssa ihan hyvin yhden ihmisen tuloillakin. Houkuttelihan se töihin meno kyllä, olisi se toista elää kahden ihmisen palkalla. Mutta ei, tahdon sellaisen työn, mistä nautin ja mitä teen ehdasta rakkaudesta innostuksesta ja kiinnostuksesta siihen mitä teen. Ei se ole raha, mikä motivoi. Sitä paitsi, tällä hetkellä nautin tästä kotona olostakin niin paljon, että hölmöä nyt olisi poiskaan lähteä...

Joo, mä olen outo. Mutta ylpeä siitä.