Aamusta päätettiin toimia sen hitaamman kaavan mukaan, kaikki kolme osapuolta olivat hyvillään päätöksestä. Äitikin sai istua kahvikuppinsa ääressä mukavan kauan ja herätellä aivokoppaansa vähitellen tuon elämän eliksiirin voimin (joo, addikti mikä addikti, en edes yritä enää vieroittautua..). Aamupesut ilman taistelua (!!!) ja vaatteet päälle sen saman kaavan mukaan. Minille rasvakerros pintaan (tuon iho on tällä hetkellä todella kuiva) ja munasillaan juoksua Elohopean pesujen ajan ja Elohopea puki itsensä sillä samalla vanhalla metodilla. Yksi vaate päälle ja yksi kierros keittiön ja olkkarin ympäri, seuraava vaate päälle ja juoksua...

Päädyttiin jäämään sisälle aamupäiväksi. Menin poikien leluja läpi, heitin romuja roskiin ja täytin yhden pahvilaatikollisen leluilla kirpparille myyntiin meneviksi. Sen jälkeen kaivoin yhden jätesäkillisen J-serkulta perimiään pikkuautoja tilalle ja siitähän se riemu repesi. Nyt on pojilla autoja, millä leikkiä..

Elohopealla oli kerhokin tänään ja lumen tuiskutessa nuo jäivät sinne laskemaan mäkeä ja Elohopea hihkui kiitettävän monta kertaa "heihei äiti", kunnes äiti tajusi oikeasti lähteä. Sitä ennen Mini leijui ainakin puoli metriä ilmassa saadessaan touhuta Elohopean ja tämän kerhokavereiden kanssa "metsässä" kappelin pihapiirissä. Isoja juttuja pienelle miehelle. Kotona pikkumies parvekkeelle unilleen ja äiti, kuinkas muutenkaan pikacappuccinon kanssa koneelle. Minin herättyä makoiltiin ensin hetken aikaa yhdessä äitin ja isin sängyssä ja sen jälkeen suunnattiin leikkimään huoneeseen. Äiti suoritti katoamistempun jossain välissä ja suuntasi keittiöön ruuanlaittopuuhiin. Kellon lähestyä puolta neljää äitee alkoi hoputtelemaan jälkikasvuaan pukemispuuhiin, mutta tuo ilmoitti jäävänsä kotiin. En tiedä tehosiko äidin perustelut kaksveen olevan hiukkasen liian pieni jäämään yksin kotiin ja tuo tuli kuin tulikin pukemaan ihan vapaaehtoisesti. Vetihän tuo herneenpalon nenäänsä ulkona, kun ei saanutkaan kävellä koko matkaa kerholle vaan joutui rattaisiin istumaan. Kerholta käveltiin koko poppoo koko matka kotiin, siinä matkan varrella kyllä jäätiin hetkeksi aikaa kerhokaverin pihaan leikkimään kun Mini sinne karkasi. Loppumatkan aikana pojat möyrivät vielä muutamat lumikasat läpi ennen kuin oltiin kotona. Nälkäinen joukko syömään. Pojat leikkimään ja äiti kirjan kanssa sohvalle..

Ja syömisestä puheen ollen. Pitäisi kai suunnata ottamaan jotain iltapalaa ja edes yrittää mennä ajoissa nukkumaan..