Tänään sain aamulla vihdoin ja viimein raahattua itseni lenkille. Niin monta aamua on mennyt siihen, että laiskuus/väsymys on saanut vallan ja ollaan menty pojan kanssa vain leikkipuistoon. Mutta tänään, reipas minä :)

Eilen illalla käytiin sitten miehen kanssa yhdessä kaupassa...ja taitaa olla viimeinen kerta vähään aikaan :) Taas kinasteltiin kaikesta ja mies kävi hermoille...kirosin etten ollut saanut aikaseksi käydä ruokaostoksilla jo päivällä, on paljon mukavampi kun saa tehdä ostokset oman järjestyksen ja tahdin mukaan.

Illalla taas juteltiin naimisiinmenosta, tai siis minä juttelin ja mies oli hiljaa. Taas kyselin että josko me voitaisiin...vaikka tämän tulevan vauvan ristiäisissä mentäisiin, yllätyksenä kaikille vieraille. Mutta ei. Se merkitsisi minulle paljon, mutta mies ei ymmärrä. MIesrukalla taitaa olla jonkinsortin kammo naimisissaoloa kohtaan ja minä sitten kärsin siitä. Sanoinkin eilen kyllä miehelle, että olisi sittenkin pitänyt antaa pojalle (sekä tuleville lapsille) minun sukunimeni...

blaah. tulipas masentunut olo.

Voisin nykyään vain nukkua ja mieluiten olla syömättä. Mukavaa voida pahoin ja yrittää olla hyvä äiti ja touhuta pojankin kanssa sohvalla makaamisen sijaan...