Alkaa olla vähän huolestuttavaa tämä blogin päivitystiheys, tai no harvoinhan tämä tuntuu nykyään päivittyvän. Pitäisiköhän syytä etsiä kirjoittajasta? Pitänee pyytää anteeksi sitä, että olen tainnut löytää elämää vihdoin ja viimein myös netin ulkopuoeltakin. Ihmeiden aika ei siis ole vielä ohi..

Paluu arkeen tapahtui kaiketi sitten kuitenkin rytinällä, kyllä se toinen aikuinen vaan helpottaa huomattavasti päiviä. Ohjelmaa on onneksi riittänyt joka päivälle, joten ei olla ehditty homehtua tänne kotiin liiaksi. Vähän tottakai pelottaa oman kuupan kasassa pysyminen, kolme tiivistahtista kotiäitivuotta ja kaksi lasta ovat olleet raskasta mutta ah niin antoisaa aikaa. Mutta ei se antoisuuskaan takaa sitä, etteikö kaipaisi välillä jotain muutakin..

Elohopealla alkaa kerhotaivalkin ensi tiistaina. Tänään kävivät ostamassa isin kanssa kerhorepun ja poika sai itse valita sen. Tuntuu kuin tuo olisi jo menossa kouluun, kun äiteen olo on niin haikea. Onhan tuo silti yksi virstanpylväs meidän elämässä ja ensimmäisiä askeleita irtaantumisessa äidistä. Tuntuuhan tuo Elohopea nyt niin isolle pojalle jo, kun ylpeänä kantoi uutta kerhoreppuaan ja mietti millaista kerhossa tulee olemaan.

Minin kanssa ollaan edistytty pottailuhommissa taas, jippikajei. Pissojen tultua vaippaan tuo tahtoo vessaan ja potalle, yleensä hokee sanaa potta ja yrittää riisua housuja pois jalastaan. Muutaman kerran on ilmoittanut samoin jo ennen vaipan kastumista ja voi sitä ylpeää ilmettä pikkumiehen kasvoilla kun saatiin saaliksi pottaan se mitä kaivattiinkin..

Mutta tässä sitä taas ollaan, eritejutuissa kuten yleensä. Nukkumatti saattaisi odotella jo tuolla sängyn puolella unihiekkoineen. Ainakin toivoa sopii..