Se on tuo kirjasivu, jota kävin taas päivittämässä. Luettua tulee, kirjoitettua tulee ja arjen pyöritystä tulee tehtyä..mikä hullunmylly tämä tulee olemaan sitten vauvan synnyttyä, kun nytkin pitää sellaista haipakkaa.

Jotain isoja uutisia, niin jei, pahoinvointi ja väsymys ovat vihdoin ja viimein väistyneet (nyt siis rv melkein 11). Olo alkaa olla kutakuinkin normaali ja elämä voittaa. Enää ei äitee nukahda sohvalle kesken sadun lukemisen tai lattialle kesken leikkien. Eikä äiti myöskään juokse aamuisin vessaan heti aamukahvin jälkeen pönttöä halailemaan..elämä siis todellakin voittaa. Kummastakaan pojasta ei kyllä ole ollut näin rajuna sitten läheskään...joten olisiko se sitten se pikkuprinsessa tulossa? (on se poika ihan yhtä tervetullut kyllä... ;o) ) Pojat kyllä luottavat pikkuveljen tuloon ja Mini ainakin kuulemma aikoo näyttää huonoa esimerkkiä kaikessa. (Ai miten niin tuo vähän protestoi vauvan tuloa edelleen..). No, Minin kunniaksi kyllä voi sanoa sen, että tuo luopui syöttötuolistaan muutama viikko takaperin. Sanoi, että vauva saa syöttötuolin ja hän on jo iso poika ja istuu tavallisella tuolilla. Ja niin ollaan menty eteenpäin.

Jos jotain raskausjuttuja vielä, niin selkä vikuroi jo nyt ihan tajuttomasti, joten pienenä (ja vähän suurempanakin) pelkona on, että miten tuo kestää sitten kun sitä mahaakin on? Tässä olen treenannut selkää sekä salilla, että kotona, vahtia ryhtiä ja nostella oikeaoppisesti niin lapsia kuin tavaroitakin. Kai se siitä..

Ai millaista tässä on viime aikoina ollut. Me ollaan taas sairastettu, enkä ole enää viitsinyt edes tänne tulla vinkumaan asiasta. Tällä kertaa vähän nopeammassa tahdissa eikä niin rajuina. Tuossa jokunen yö takaperin oli kyllä taas menoa ja meininkiä. Heräsin yöllä kahden pintaan siihen, että kuuluu askeleita. Ajattelin kuumeisen Minin taas hortoilevan ylätasanteella, mutta paikalle päästyäni siellä olikin Elohopea. Poika oli juuri avaamassa porttia (se siitä lapsilukosta..) ja kysyessäni tuo kertoi olevansa menossa alakertaan. Kerroin nyt olevan yö ja pitäisi mennä takaisin sänkyyn ja tuo vastasi vain jotain ihan sekavaa. Lapsi oli siis ihan unessa ja äitee talutti jälkikasvunsa takaisin sänkyyn. Kului puolitoista tuntia ja herättiin siihen, kun Mini oli juuri kiivennyt isänsä päälle suuntana tyhjä tila meidän välissä. Annettiin maata siinä hetken aikaa, mutta kun meno alkoi olemaan taas liian rauhatonta, otin ja kannoin tuon takaisin omaan sänkyynsä. Kului ehkä vartti ja tuo päätti tulla takaisin, jolloin äiti otti tyynynsä ja ekstrapeiton, laittoi lapsen sänkyyn ja nukkui itse peitonpahasen päällä siinä lattialla (ja sitten vielä ihmettelen kun selkää särkee..)..vain herätäkseni muutaman tunnin päästä Elohopean itkuun, tuon kadotettua peittonsa.

Ja siinä aamulla tokkuraisena herätessä vain mietin, että entäs kun tuossa samassa härdellissä on vielä välissä vauvan imetykset muutaman tunnin välein. Kai ne vastasynnyttäneen äidin superhormonit saavat jaksamaan..toivoa sopii..

Mutta nyt ukkokullan kanssa alakertaan, josko tuhottaisiin jätskinjämät pakastimesta..