Pitäisi opetella taas menemään nukkumaan aikaisemmin. Eilen illalla valvottiin taas yli 23 asti, suunnitelmissa oli kyllä suunnata sänkyä kohti heti kun pojat oltiin saatu tainnutettua. Mutta niin se vain taas jäi. Minä luin tuota Jean Sassonin viimeisintä Prinsessa-sarjan kirjaa, nyt jäljellä on enää vajaat 100 sivua. Mies täytteli Sudokuja. Kostautuuhan se, joka kerta. Mini heräili yöllä hammastuskissansa ja unen laatu jäi äidiltä ja isiltä heikoksi. Elohopea heräsi aamulla jo heti seiskan jälkeen, enkä tällä kertaa saanut palata enää sänkyyn..

Räkää taas meidän osoitteessa. Johan tuossa olikin muutama päivä, melkein viikko (hurraa), ettei Elohopea yskinyt juuri lainkaan, eikä kummankaan nenä vuotanut. No, nyt vuotaa ja yskii. Elohopeakin taas yski yöllä aikaisempaa enemmän ja nenää on taas saanut pyyhkiä tiuhaan tahtiin. No, ehkä ensi kesänä sitten saadaan taas olla terveinä. Sitä odotellessa siis..

Elohopealla on melkoinen hoivavietti päällä. Eilisen illan hoivaili äidin vanhaa rakasta Matti-nukkea. Laittoi sohvalle istumaan peiton alle ja kirjan eteen ja istui viereen peiton alle lukemaan myös itse. Välillä käänteli sivuja Matin puolesta ja jatkoi omaa lukemistaan. Välillä Matti halusi kuulemma kotiin ja tuo sitten kuskasi nukenrattailla Matin kotiinsa, nukkumaan Elohopean sänkyyn, pää tyynyllä ja peitto päällä. Yöksi Matti kuulemma halusi jäädä nukkumaan olkkarin pöydälle, näin siis tapahtuikin.  Matti kyllä oli oiva syntipukkikin, fiksu poika tuo Elohopea. Jätkä kun räpsytteli olkkarissa valoja minun tehdessä Minin iltapesuja veskissä. Menin sitten sanomaan, ettei saa räpsytellä valoja. Siihen tuo vain totesi, että "Matti valo pois". Ja niin tuo näytti tekevän, Matin kädellä Elohopea niitä valoja räpsytteli. No, piti sitten kieltää Mattiakin pahanteosta... ;o)

Tänä aamuna Matti oli jo unohdettu ja hoivan kohteena on Tiikeri-pehmolelu. Päiväunille Tiikeri kuulemma halusi tulla mukaan ja olisi pitänyt pistää takki päälle sillekkin, onneksi kelpasi ilmankin ja tuolla Elohopea nyt nukkuu rattaissa peiton alla, Tiikeri kainalossa..

Itse sammahdin taas Miniä imettäessä, melkein 3 varttia ehdin nukkumaan ennen kuin havahduin..apua, kahvia ennen kuin pojat herää ;o) Onko muuten mikään niin ihanaa kuin nukkua lapsensa vieressä sängyssä, toisen pitäessä käsillään tiukasti äidistä kiinni, käpertyen mahdollisimman lähelle äidin vartaloa. Onnellisuus on niin pienistä asioista kiinni..

Mini pakittaa nykyään jo hirmuista vauhtia ja pääsee jo liikkumaan huoneesta toiseen tuolla tyylillä. No, kestäähän se, kun peruuttaessa ohjaaminen on vähän hankalampaa ;o) Kovin kovin usein tuo huojuu jo konttausasennossa tai naama lattiassa mutta peppu mahdollisimman korkealla kohti kattoa. Skippaakohan tuo ryömimisen kokonaan ja alkaa konttaamaan suoraan vai reenaileeko vain, tulevaisuuden varalta :)

Ja hyväksi havaittuja keinoja välttää Elohopean huutokonsertit ja turhat kiukuttelut
  • Kun äiti on ollut ajattelematon ja laittanut rappukäytävässä valot päälle, vaikka se on Elohopean tehtävä, odotetaan niin kauan että valot sammuvat ja Elohopea saa laittaa ne päälle. Muutama minuutti sinne tänne ei taida haitata..
  • Kun äidillä alkaa hermo kiristymään ja ko henkilö huomaa sen, kannattaa hengittää syvään ja rauhallisesti ennen kuin reagoi hermostumista aiheuttavaan tilanteeseen. Jos ei meinaa helpottaa, niin hengittää muutaman kerran lisää..
  • Hississä kannattaa antaa Elohopean painaa nappia, tuo kyllä tietää oikean napin. Ei sen painaminenkaan ole sekunista kiinni, eihän?
  • Äidin ei kannata heti ensimmäisenä korottaa ääntänsä ja huutaa, se ei auta tilanteeseen, vaan Elohopea huutaa kahta lujempaa ja pidempään. Ääni ja äiti niin rauhallisena kuin se tilanteessa on mahdollista. Äiti ei tähän aina kykene, mutta ihminenhän tuokin vain on, erehtyväinen sellainen..
  • Kannattaa yrittää kääntää Elohopean mielenkiinto muualle, joskus se auttaa tilanteeseen.
  • Joskus kannattaa tuon antaa vain purkaa paha olonsa pihalle ja huutaa rauhassa. Olla lähellä, mutta antaa toisen olla rauhassa.
Kylläpäs sitä kuulostaa fiksulta. Kun muistaisi vain useammin itsekkin käyttää mielikuvitustaan ja luovuuttaan luoviessaan lapsen pikkukriiseistä eteenpäin. No, tässähän on koko loppuelämä aikaa kehittyä ja parantaa toimintatapojaan... :)