Tai no joo, kai se on jo sulamassa poiskin joten se siitä talvesta tältä erää.
Eilen aamusta jäppisten kanssa kaivettiin eteisen kaapista pulkat esiin, jokseenkin Mini katseli moista kapinetta vähän epäileväisenä, eipä tuo taida muistaa istuneensa samaisessa menopelissä jo vuosi sitten topattuna ja köytettynä. Lunta satoi vaakasuorassa, mutta urheina me taaperrettiin hangessa eteenpäin. Tai minä taapersin ja vedin kahta pulkkaa perässäni kyyditettävänä kaksi iloista pikkumiestä. Selvittiin postilaatikolle asti ja sain tiputettua kaksi kirjettä laatikkoon ennen kuin suunnattiin kotipihaa kohti. Pihalla sitten möyrittiin lumessa sydämiemme kyllyydestä, äitee pääsi rakentamaan lumiukkoa ja tehtailemaan Elohopealle lumipalloja. Mini yritti epätoivoisesti pysyä pystyssä hangessa kahlatessaan ja yritti syömällä saada raivattua tietä eteenpäin. Illalla kävellessäni ulkosalla jo pimenneessä maisemassa oli ihan joulun tuntua, ajatelkaa minulla jouluisia tunnelmia. Maailman seitsemäs ihme. No, tänään ei sitten joulusta ole enää ollut tietoakaan..

Eikä tänään ollut ihan niin leppoinen päivä jälkikasvun kanssa kuin eilen, mutta aina ei voi voittaa. Enemmänkin kai taas niitä taistelevia virtasia tuon Elohopean kanssa ollaan oltu, on se kumma kuinka voidaan olla eri mieltä jokaisesta asiasta...tai Elohopea on ;o) Ja huono kasvatuskeino uhkauskaan ei ole tehokas ase, tuo vähät piittaa äiteen möläytyksistä..

Ja kuinka voi olla näin väsynyt olo, kertokaa se. Sunnuntain ja maanantain välinen yö kyllä meni valvoessa, kun en vain saanut unta. Ehdin ratkoa muutaman ristikon, syödä kiitettävän määrän hedelmiä ennen kuin nukahdin vihdoin ja viimein sohvalle (en tahtonut mennä sänkyyn kun miehen nukkuminen otti päähän niin tajuttomasti..) klo 2 yöllä ja aamulla herätys oli seiskalta, jippikajei. Mutta viime yönä on jo tullut nukuttuakin, rautaa ja vitamiineja popsin purkista, mutta mikään ei auta. Äiti on vain vähän väsynyt..

Mutta nyt pitää mennä katsomaan tuota Dokumenttiprojekti: Kansalainen Jussilaa edes hetkeksi aikaa. Muistan sen aamun kun luin netistä lehdistä että ko henkilö on hukkunut ja minä itkin koneen ääressä vuolaasti kyyneleitä, vaikken ko tyypistä koskaan pitänytkään. Ne olivat ne raskaushormonit silloin. Näin jälkeenpäin se oli aika koomista kyllä..