Orpo olo hiukan. Koiruus kun muutti viikonloppuna uuteen kotiin ja kyllä vaan tuntuu tyhjältä tällä hetkellä. Äitini miehensä kanssa adoptoi kovia kokenee koiruuden ja tuo pääsi nyt sitten lopulliseen kotiinsa, vihdoin ja viimein. Meillä tuo koti ei vain tuntunut olevan, koska oli niin stressaantunut pojista ja mustasukkainen jäädessään kolmanneksi. Nyt saa olla perheen vauva ja saa jakamattoman huomion ja mekin nähdään tuota enivei aina halutessamme..
Mutta on outoa, kun ei ole enää ketään joka pakottaisi meikäläisen lenkille tai söisi ruuantähteitä keittiön pöydän alta, nyt on pakko jo panostaa itse molempiin, tähän mennessä huonoin tuloksin.

Ukkokulta pomppii riemusta kun Koiruus on poissa, mutta hassua on vain myöntää omalta kohdalta, että vähän kaipaa tuota raivostuttavaa karvakasaa..