Sitä se nyt sitten Minillä on, vauvarokko. Kuume onneksi laskemaan päin ja poika pahanteossa entiseen malliin. Näppylät ilmaantuneet ja elämä normalisoitunut. Oli tuo oikeastaan aika söpö kuumeessaan. Kekäleenä hohkaava pieni mies, tahtoi koko eilisen päivän istua sylissä. Kyhjöttää äidin kainalossa. Isin kainalossa. Illasta kuumelääkettä, kevyt vaatetus, huoneen tuuletus ja poika unille. Keskiyön jälkeen jäähtynyt lapsi.

Yöllä imettelin Miniä varmaan tunnin välein, joka kerta heräsin siihen, että tuo seisoi sängyssään ja hihkui. Elohopea heräsi neljän jälkeen seisomaan sänkynsä viereen ja ilmoitti haluavansa äidin kanssa olkkariin. Ilmoitin vielä olevan yön ja käskin nukkumaan. Palatessani sänkyyn mies tärisi peiton alla. Kysyin, mikä hätänä ja hänellä oli kuulemma kylmä. Laitoin rakkaalle miehelleni toisen peiton lämmittämään ja kysyin onko hyvä. Ei vastausta, nukkuva mies. Aamulla kysyin asiasta ja miehellä ei muistikuvaa. Kuuden aikaan hain Elohopean kainalooni jatkamaan uniaan. Se oli aika suloista makoilla kahdestaan peiton alla, Elohopean sivellessä sormillaan käsivarttani. Nukahdimme kumpikin.

Nyt kaksikko vaatii ruokaa. Elohopea kirjoittelee aiheesta äidille paperille viestejä, Mini huutelee keinusta. Tauko päättynyt.