Kyllä sitä osaa olla sitten hajamielinen.

Tänään lähdettiin poikien kanssa kirpparille ja ruokaostoksille ja kävästiin noukkimassa äitini mukaan matkan varrelta. (Ei, muistin kyllä ottaa lapset mukaan ja hakea vielä äitinikin, joten hajamielisyys ei ilmene vielä tässä..). Kirpparilla tein mukavia kirjalöytöjä sekä miehelle että itselleni, mutta muuta sitten ei tuntunyt löytyvän. Ruokakaupassa sitten kaivelin laukkuani ajatuksena ottaa avainlenkistä sellainen kärrypoletti, jotta saisin itselleni ostoskärryt. No, siinä laukkuni sisältöä tonkiessani huomasin, ettei minulla ole avaimia matkassani mukana sitte ollenkaan. Jei. Onneksi hätä ei ollut sen näköinen, sillä äitillä on/oli vara-avain meille..ja päästiin sitten kotiin myöhemmin. (toinen vara-avaimen haltija eli isäni on Joensuussa, joten ei olisi ollut apua. Seuraavaksi oltaisiin ajeltu Ruoholahteen hakemaan ukkokullan avain. Onneksi ei siis näin..) Kaupassa kassalle päästyäni huomasin, ettei minulla ole mukaan ottamiani reppuja matkassa sitten kuitenkaan, vaan ne lojuivat onnellisesti auton tavaratilassa.. ja mitä vielä. Pojat kyllä pitää sen verran älämölöä, että noita on paha unohtaa mihinkään..

Hauskinta on se, että illalla suihkussa ennen kuivaamista en ole enää varma olenko pessyt niin kasvojani kuin hampaitanikaan. Sitä kai osaa tehdä asiat niin ajatuksissaan, ettei niitä huomaa tekevänsä laisinkaan..

Mini on aiheuttanut mukavia tilanteita muutamana aamuna. Herätys on ollut melkoinen, kun havahdumme siihen, että armas 2,5 vee seisoo sängyn vieressä ja tuijottaa nukkuvia vanhempiaan =D

Jotain muutakin oli kerrottavana, mutta pää kolisee tyhjää. Se on kai se kuuluisa raskausdementia, joka tuottaa tätä vaivaa..