Taisin eilen illalla sanoa miehelle, että edellisyötä huonommin ei enää voi yö mennä, virhe.
Viime yö, unta yhteensä ehkä 5 tuntia, hyvä jos sitäkään. Mitä sitten
tein viime yönä? Yritin helpottaa Minin oloa tissillä, välillä auttoi
välillä ei. Pidin kainalossani, sylissäni, hytkyttelin ja vatkasin ja
mitä vielä. Lopulta päätin, että edes mies saa nukkua hiukkasen
paremmin, joten kävin hakemassa kantoliinan ja laitoin Minin siihen ja
kävelin kämppää ympäri Mini liinassa. (ihana, ihana kantoliina). Sain tuon myös nukkumaan sohvalla jonkusen aikaa ja torkahdin itsekkin siinä hetken, kunnes taas sama rumba alusta, tissiä, syliä, kantoliinaa, kävelyä....tissiä, syliä, kantoliinaa, kävelyä..tissiä, syliä, kantoliinaa, kävelyä..
No,
uskokaa tai älkää, mutta aamulla sängystä ei noussut hyvin levännyt
hyväntuulinen äiti, ikävä kyllä, juuri se vastakohta. Vaikka olihan se
ihanaa herätys (vaikka nukkua kyllä olisin voinut suoraan seuraavaan aamuun..),
Mini pärisytteli ja hihkui vieressä, Elohopeakin kipitteli huoneestaan
kainaloon peiton alle, pojat pelleilivät yhdessä ja äiti sai vielä
torkahdeltua muutamaan otteeseen.
Kaupassa käynnistä on kai
turha kirjoittaa mitään, se ei ollut mieltä ylentävä kokemus. Kotiin
tultaessa Elohopea veti herneen nenäänsä, kun äiti painoi hissin nappia
ja huusi koko matkan ylös. Kotona heittäytyi eteisen lattialle
huutamaan. Houkutteli alkaa karjumaan ja jo melkein avasin suuni,
kunnes joku pieni järjenripe käski toimimaan hiukan aikuismaisemmin,
otin avaimet käteen ja pyysin Elohopeaa tulemaan kanssani hissiin
painamaan nappia, tällä kertaa P-kerrokseen. Niin me sitten katseltiin
kun hissi lähti alaspäin, yksi huutokohtaus vältettynä.
Ruokaa syödessä Elohopealta loiskahti maitoa syliin, vahingossa. Ei
siinä mitään, mutta päätti sitten kaataa tahallaan loputkin maidosta
syliinsä. Mini kaivoi suustaan soseita ulos sitä mukaa kun äiti tunki
sisään ja hullunmylly oli valmis. Missään välissä en ehtinyt edes
laittaa itselleni mitään syötävää ja nälkä kurni mahassa. Hiljaa
mielessään äiti katui syvästi sitä että koskaan hankkikaan lapsia,
olisi vain pitänyt keskittyä opiskeluun ja töihin ja jäädä
lapsettomaksi...
No, tilanne laantui ja Minin istuessa
potalla ja Elohopean lukiessa huoneessaan kirjaa katselin noita kahta.
Voiko niille olla edes kauaa vihainen. Sotkekoon ja tehköön mitä
tahansa, muta on ollut kyllä elämäni fiksuimmat päätökset hankkia
lapsia, juuri nämä kaksi. Kyllä ne pienet hymyt, halaukset ja limaiset
pusut vain voittavat pienet huutokohtaukset sun muut. Nukahdin
itsekkin Miniä nukuttaessa, joten nyt on vähän parempi olo jo. Eiköhän
me selvitä taas loppupäivä paremmin..
Tietäähän sitä, että ei
tämä jatku ikuisuuksiin näin. Minin yskä helpottaa ja tuo alkaa
nukkumaan paremmin taas. Pojat kasvaa ja äitikin toivottavasti saa
nukuttua joskus enemmän ja on kärsivällisempi. Pitäisi vain hyväksyä
tilanne, että tämä on nyt näin ja toimittava sen mukaan. Väsyneenä vain
kun ei aina ajattele kaikkein fiksuimmin..
Kullannuput
päiväunilla ja äitikin on saanut hengähtää. :) Mieskin kotiutuu joskus
vielä töistä ja saa luvan valvoa viikonlopun ajan Minin kanssa, äiti
aikoo nukkua..
perjantai, 7. lokakuu 2005
Kommentit