Taisin eilen illalla sanoa miehelle, että  edellisyötä huonommin ei enää voi yö mennä,  virhe. Viime yö, unta yhteensä ehkä 5 tuntia, hyvä jos sitäkään. Mitä sitten tein viime yönä? Yritin helpottaa Minin oloa tissillä, välillä auttoi välillä ei. Pidin kainalossani, sylissäni, hytkyttelin ja vatkasin ja mitä vielä. Lopulta päätin, että edes mies saa nukkua hiukkasen paremmin, joten kävin hakemassa kantoliinan ja laitoin Minin siihen ja kävelin kämppää ympäri Mini liinassa. (ihana, ihana kantoliina). Sain tuon myös nukkumaan sohvalla jonkusen aikaa ja torkahdin itsekkin siinä hetken, kunnes taas sama rumba alusta, tissiä, syliä, kantoliinaa, kävelyä....tissiä, syliä, kantoliinaa, kävelyä..tissiä, syliä, kantoliinaa, kävelyä..

No, uskokaa tai älkää, mutta aamulla sängystä ei noussut hyvin levännyt hyväntuulinen äiti, ikävä kyllä, juuri se vastakohta. Vaikka olihan se ihanaa herätys (vaikka nukkua kyllä olisin voinut suoraan seuraavaan aamuun..), Mini pärisytteli ja hihkui vieressä, Elohopeakin kipitteli huoneestaan kainaloon peiton alle, pojat pelleilivät yhdessä ja äiti sai vielä torkahdeltua muutamaan otteeseen.

Kaupassa käynnistä on kai turha kirjoittaa mitään, se ei ollut mieltä ylentävä kokemus. Kotiin tultaessa Elohopea veti herneen nenäänsä, kun äiti painoi hissin nappia ja huusi koko matkan ylös. Kotona heittäytyi eteisen lattialle huutamaan. Houkutteli alkaa karjumaan ja jo melkein avasin suuni, kunnes joku pieni järjenripe käski toimimaan hiukan aikuismaisemmin, otin avaimet käteen ja pyysin Elohopeaa tulemaan kanssani hissiin painamaan nappia, tällä kertaa P-kerrokseen. Niin me sitten katseltiin kun hissi lähti alaspäin, yksi huutokohtaus vältettynä.

Ruokaa syödessä Elohopealta loiskahti maitoa syliin, vahingossa. Ei siinä mitään, mutta päätti sitten kaataa tahallaan loputkin maidosta syliinsä. Mini kaivoi suustaan soseita ulos sitä mukaa kun äiti tunki sisään ja hullunmylly oli valmis. Missään välissä en ehtinyt edes laittaa itselleni mitään syötävää ja nälkä kurni mahassa.  Hiljaa mielessään äiti katui syvästi sitä että koskaan hankkikaan lapsia, olisi vain pitänyt keskittyä opiskeluun ja töihin ja jäädä lapsettomaksi...

No, tilanne laantui ja Minin istuessa potalla ja Elohopean lukiessa huoneessaan kirjaa katselin noita kahta. Voiko niille olla edes kauaa vihainen. Sotkekoon ja tehköön mitä tahansa, muta on ollut kyllä elämäni fiksuimmat päätökset hankkia lapsia, juuri nämä kaksi. Kyllä ne pienet hymyt, halaukset ja limaiset pusut vain voittavat pienet huutokohtaukset sun muut.  Nukahdin itsekkin Miniä nukuttaessa, joten nyt on vähän parempi olo jo. Eiköhän me selvitä taas loppupäivä paremmin..

Tietäähän sitä, että ei tämä jatku ikuisuuksiin näin. Minin yskä helpottaa ja tuo alkaa nukkumaan paremmin taas. Pojat kasvaa ja äitikin toivottavasti saa nukuttua joskus enemmän ja on kärsivällisempi. Pitäisi vain hyväksyä tilanne, että tämä on nyt näin ja toimittava sen mukaan. Väsyneenä vain kun ei aina ajattele kaikkein fiksuimmin..

Kullannuput päiväunilla ja äitikin on saanut hengähtää. :) Mieskin kotiutuu joskus vielä töistä ja saa luvan valvoa viikonlopun ajan Minin kanssa, äiti aikoo nukkua..