..tuo eilinen kirjoitus meinaan. Nyt on hyvä syyttää hormoneita taas kerran.

Ehkä se ei ole maailmanloppu vaikkei mennäkkään juuri nyt naimisiin, ehtiihän sitä myöhemminkin :) Mikäs kiire meillä edes on, onhan tässä koko loppuelämä aikaa :)

Eilen oltiin pojan kanssa taas leikkipuistossa, ei varmaan yllätys kenellekkään :) Juttelin siellä sitten niiden puistotätien/ohjaajien kanssa. (on siis asukaspuisto, missä koululaisetkin iltapäivisin..). Ensinnäkin oli mukavaa edes jutella jonkun kanssa ja sitten sain ihan hyödyllistä tietoa puiston toiminnasta. Perjantaiaamuna ajattelin uskaltautua muiden äitien sekaan sellaiseen äitien ja lasten omaan musiikki-leikki-hetkeen. Ei kai ne minua elävältäkään syö.. ;o) Ajattelin myös alkaa käymään siellä puistossa välillä myös aamuisin, ei sitä koskaan tiedä vaikka joku vaivautuisi minullekkin puhumaan..

Olen hieman erakko luonteeltani. Viihdyn aika hyvin omissa oloissani ja nautin myös pojan kanssa kaksin olosta. En ole maailman sosiaalisin ihminen enkä tutustu helposti muihin ihmisiin. Välillä sitä kyllä kaipaa uusia kavereita, varsinkin kun vanhat kaverit eivät ole samassa elämäntilanteessa tippaakaan. En ehkä kaipaa uusia sydänystäviä, mutta kavereita leikkipuistoon ja muuhun touhuun kyllä.

Eilen siis otliin siellä puistossa ja poika olikin onnessaan. Jaksoi muuten jopa istua hiekkalaatikollakin vaikka kuinka kauan, yleensä kun 5 minuutin jälkeen ollaan taas jo menossa. Oli myös sellaisessa vauvakeinussa ja istuikin tyytyväisenä. Sen ainoan kerran kun käänsin katseeni hetkeksi poispäin oli tämä fiksu lapseni päättänyt nousta keinussa seisomaan ja hyppäsi alas. Makasi hetken aikaa maassa ja jatkoi sitten matkaansa, ei mitään itkua edes.

Kiipeily kuuluu muutenkin lempiharrastuksiin tällä hetkellä. Keittiössä ottaa tiskipöydän reunasta kiinni ja yrittää kiivetä kaappeja pitkin. Tänään aamulla keksi myös miten pääsee istumaan keittiön tuoleille. Eipä uskalla enää paljoa päästää silmistään, ettei rakas toheloni katko niskojaan akrobatiatempuillaan..

Eilen sitten jäätiin kiinni äidilleni. Juteltiin puhelimessa ja äiti sitten kysäisi että en kai vaan ole raskaana. Oli viikonloppuna alkanut vähän aavistelemaan kun siellä käydessämme nukuin sohvalla ja sitä en ole yleensä tehnyt. Laitoin myös viestiä isälleni ja tämä sanoikin aavistelleensa jo aikoja sitten ja mahakin on kuulemma kasvanut jo sen verran..ja me niin luultiin että hyvin ollaan pidetty salassa..
Miehen porukoille vielä pitäisi kertoa.