Kyllä on riittänyt menoa..äiteen kisakunto meinasi loppua jo puolessa välissä matkaa..

Aamulla kello oli herättämässä 6.40, mutta Mini ehti ensin ja samassa päätään nosti myös Elohopea. Alakerrassa aamupala ja typsykin heräsi. Ja vaikka kuinka herättiin aikaisin ja mukamas toimittiin reippaasti, niin oltiin myöhässä äitilapsi-piiristä..mites muutenkaan. Onneksi oli muutkin...

Seurakunnalta meidän bileputki siis alkoi. Joulujuhla kun oli vuorossa ja syötiin riisipuuroa (jonka rakkaudella haudutin eilen illalla..), joulutorttuja ja pipareita glögin kera. Jutusteltiin äitiydestä, sen ihanuudesta ja kamaluudesta, luettiin jouluevankeliumi, lauleskeltiin joululauluja ja rukoiltiin. Tammikussa jatketaan taas..

Kotona pikapikaa myöhäinen lounas, jonka jälkeen lähdin nukuttamaan Typsyä ja kas kummaa nukahdin itsekin. Herätessäni katsoin kelloa kauhuissani. Oli enää tunti aikaa olla poikien joulujuhlassa. Tarkoituksena oli ollut tehdä iltaruoka ajoissa ja syödä se ennen lähtöä, mutta joku nukkui..
Tässä vaiheessa äiteen kisakunto meinasi loppua ja houkutuksena oli heittää hanskat tiskiin. Mutta poikien kannustuksella ryhdistäydyin ja lähdettiin liikenteeseen. Joku nimeltä mainitsematon henkilö oli ollut fiksu, eikä ollut tajunnut katsoa, missä ihmeessä se leirikeskus on, mihin oltiin suuntaamassa..oletin tietäväni minne mennään. No, en tiennyt. Mutta monen mutkan kautta pääyttiin kuin päädyttiin oikeaan paikkaan. Siellä ne meidänkin pojat esiintyivät (jopa Elohopea!) niin tonttuina kuin paimeninakin.

Ja sitten sieltä ajeltiin vielä seurakunnalle viimeisiin kuoroharkkoihin ja "joulujuhlaan". Siellä sain syötettyä vihdoin Typsyllekin sapuskan ja istahdettua alas. Sain myös haastateltua lapset kuorosta seurakuntalehden juttua varten ja kuvattuakin kohteet. Sieltä kotiin tullessa pojat söivät autossa iltapalaa (Mini pysyi näin hyvin hereillä) ja kotona normi iltapuuhat.

Onneksi alkoi joululoma eikä tälläisiä päiviä enää. Hullun hommaa kolmen lapsen kanssa kiitää koko päivä paikasta toiseen.

Ja jottei huomenna nyt paikoillaan oltaisi, niin mennään pariksi tunniksi meidän 90v varapapan luokse leipomaan torttuja tai pipareita. Varapapalle shokkihoitoa taas kun koko tehokolmikko on mukana...

Ja me ollaan TAAS kipeinä. Varmaan kohta kaksi kuukautta nonstoppina jollain on flunssa. Elohopealla tämä on kolmas vai neljäs putkeen, Mini on onnellinen kun vihdoin on kipeänä ja Typsylläkin vuotaa nenä. Viimeisin potilas on Ukkokulta, joka yskii taas keuhkojaan pihalle. Minä olen koko parin kuukauden rupeaman säilynyt terveenä, mutta pakko kai tästä poppoosta jonkun on pysyttävä tolpillaan ja pyöritettävä huushollia. Taivaan Isälle kiitos siis!

Mutta nyt pitää päästää tuo mies koneelle.