Jatkaa elämäänsä toisaalla.

Josko sitä siis kerran vielä kokeilisi. Uusi alku ja uusi muoto. Mene ja tiedä ;)

Ja se kirjoittaminen vain jää. Arki vie mennessään.

Meillä ollaan taas kipeitä ja jäi taas eskari ja kerho väliin. Ja minä hajamielinen unohdin soittaa eskarille ja ilmoittaa, ettei Elohopea ole tulossa. Ei se onneksi taida maailmaa kaataa. Nyt odotellaan vain, että kello kipuaisi tuonne kymmeneen ja lähdetään siis kohti kirjastoa. Jotain ohjelmaa pitää päiviin saada, kun kotona jumitetaan. Viime viikko oli pojilla syyslomaa, joten nyt sitten jatketaan samaa rataa..

Venäjän reissustakin on jo kuukausi. Niin se aika vain juoksee. Reissu oli melkoisen pysähdyttävä. Nähdä kaikki se, missä kuljettiin. Ei mitään turistikohteita vaan keskellä tavallista kansaa ja heidän elinolojaan. Eikä se ollut kaunista katsottavaa. Toisaalta ihaillen katsoin, kuinka he olivat niin tyytyväisiä elämäänsä. Asumuksissa, jotka olisi täällä Suomessa purettu jo aikoja sitten. Elinolosuhteissa, joissa suurin osa meistä suomalaisista valittaisi aamusta iltaan.

Primorskin koulukoti.

Heinjoen kylän ainoa kauppa.

Talo myytävänä. yli 300 neliötä asuinpinta-alaa. Autokin odottaa pihalla valmiina. Tätä näkyi enemmänkin matkan varrella.

Ei matkasta osaa oikein edes kirjoittaa mitään. Jokaisen pitäisi käydä itse siellä katsomassa. Olihan siellä matkan varrella niitä uusrikkaiden linnojakin, mutta kieltäydyin kuvaamasta niitä. Jotekin vain niin suuri ristiriita tavallisen kansan ja uusvenäläisten välillä on niin suuri.

Ja ensi kuussa luultavasti kohti Pietaria. Ei sieltä osaa pysyä poiskaan ;)

Huokaus.

Kun sitä toivoisi saavansa olla edes hetken aikaa koneella ihan rauhassa, niin eiköhän tänne tule kolme muutakin. Eli se siitä. Onhan se kiva, että lapset haluavat olla äitinsä seurassa, mutta eivät ne perässä tule, kun menen esim makkariin viikkaamaan puhtaat pyykit, tai jynssäämään vessaa..se magneetti on toiminnassa vain silloin, kun tungen ahterini tähän tietokoneelle..

Tänään vein kiitettävän määrän vaatteita yms. varastolle, mistä ne pakataan huomenna reissuun mukaan. Pitäisi saada omakin laukku pakattua ja järkeillä, mitä sitä tarvitsisi mukaan. Samoin eväspuoli. Bussimatka kun kestää 7-10 tuntia, niin eväät tulevat ihan tarpeeseen. Mietin vain, kuinka paljon sitä kehtaa pakata reppuun syötävää? Sipsejä, suklaata...=D Ajattelin selkeästi ottaa ilon irti ilman lapsia matkustamisesta.

Pitäisi askarrella leirin lapsille muistokortit, siivota tämä kämppä, pyörittää pyykkikorit tyhjiksi, ettei kotijoukoille jäisi sitä puolta. Ja niin edespäin. Vähän alkaa stressipisteet nousta ja ihan itseään saa syyttää. Eipä tässä kai mitää stressattavaa ole. Tuntuu vain, ettei missään välissä ehdi tehdä mitään..joten varmaan huomenna vielä puolen yön aikaan teen viimeisiä juttuja ja lähden erittäin väsyneenä matkaan =D

Ääh. Ärsytyspisteet nousee. Ennen räjähtämispistettä paras lopettaa.. ;o)

Päätettiin vähän lähteä pois kotiympyröistä ja suunnattiin auton nokka kohti Turkua. Syykin kohteelle oli, sillä kesälomareissulla jäi Linnassa käynti väliin Tall Ship Racen vuoksi (jonka vuoksi sattumoisin parkkipaikat olivat hieman vähissä..). Aamulla oli innostunutta porukkaa heti herättyään. Elohopea ei meinannut pysyä housuissaan ja veteli ihan ylikierroksilla, Mini taasen vetkutteli ja vetkutteli niin syömisen kuin pukemisenkin suhteen. Meillä oli hermot ratkeamispisteessä jo ennen kuin matka oli ehtinyt edes alkaa.. ;)

Mutta itse reissu meni mukavasti. Automatkan Typsy nukkui melkein kokonaisuudessaan, pojat laskeskelivat tunneleita ja leikkivät leluillaan. Perillä suunnattiin suoraan Linnalle, syötiin pikkiriikkinen välipala ja kulutettiin melkein 2 tuntia linnaa tutkiessa. Pojat tykkäsivät aivan valtavasti, minä ja Ukkokulta oltiin sitä mieltä, että oppaat/vahdit/mitkälie seurasivat meitä ja ilmestyivät paikalle aina kuin tyhjästä aiheuttaen melkein sydänkohtauksen ;) Ja moitteitakin saatiin, kun käytettiin kuvia ottaessa salamaa..kun ei oltu ihan oikeasti nähty mitään sitä kieltävää kylttiä. Mutta tottelevaisesti napsittiin kuvia jatkossa ilman sitä. Mutta oli se linna hieno ja mielikuvitus lähti liikkeelle. Olisi siellä ollut hienoa olla upeissa vaatteissa käyskentelemässä pitkin linnan käytäviä, viettää aikaa rouvain huoneessa ja emännöidä illallisia. Tai sitten virua siellä vankiselleissä tai kuljeskella vanginvartijana kuuntelemassa vankien huutoja..tai..tai..

Linnasta suunnattiin vähän lähemmäksi keskustaa ja jätettiin auto parkkiin. Käveltiin joen rantaa pitkin maisemia ja paatteja ihaillen ja pitkällisen kävelyn jälkeen päästiin kartalle ja suunnattiin kohti Hesburgeria. Kyllä maistui sen reippailun jälkeen ruoka koko poppoolle. Kotimatkalla tuli sitten mutkia matkaan. Me kun satuttiin olemaan ajelemassa kotia kohti onnettomuuden sattuessa ja jouduttiin ajamaan vanhaa Turun tietä melkein loppumatka. No onneksi ei tuonut niiin suuria mutkia meidän matkaan ja onneksi onnettomuudessa ei kärsitty henkilövahinkoja..

Kotona oli väsynyttä porukkaa Typsyä lukuunottamatta. Tuo kun veteli unia kotimatkalla autossa ;) Mutta onpahan sammunut jo...vihdoin ja viimein.

Huomenna pitäisi taas suunnata kohti Helsinkiä ja One Way Housea. Meillä on siellä Venäjän reissun tiimipalaveri. Tasan kahden viikon päästä istun bussissa matkalla kotiin, haikein mielin mitä luultavimmin. Ikävä tottakai omaa perhettä, mutta luulen kyllä, että meikäläisen sydän jää sinne maahan, niiden ihmisten keskelle

Nyt pitänee suunnata alakertaan ja tuhota loput 28 metristä lakua. Eilen oltiin Keravan Sirkusmarkkinoilla ja vanhan tavan mukaan matkaan tarttui myös lakua..määrä kyllä on ennätys..

Kohti uutta viikkoa siis!

Välillä tuntuu, että päivät ovat yhtä juoksemista, mutta toisaalta eipä ainakaan voi valittaa, että olisi tylsää.

Tiistai-iltana oli taas venäjää ja jouduin hälyttämään isääni lapsia vahtimaan, ukkokullan bussi kun jumitti matkan varrella, eikä olisi ehtinyt ajoissa kotiin. Tällä toisella kerralla oli jo enemmän haastetta jutussa mukana, eikä kaikki ollutkaan meikäläiselle sellaisia ääh-kyllä-mä-tän-jo-osaan -juttuja. Keskusteluharjoituksia on paljon, mikä on aikasta bueno juttu, sitähän tässä juurikin kaivataan.

Eilen rakas ystävä oli käymässä lastensa kanssa. Ja oli kyllä mukavaa jutella asioista ja olla vain yhdessä. Tytöt istuivat pihalla vierekkäin siirtelemässä kiviä kädestä toiseen ja 4kk ikäero on..no, olematon. Ystävän 2,5 v meni meidän jätkäkaksikon mukana kuin yksi kolmesta ja kaikki olivat tyytyväisiä seuraansa. Ja illalla matkailin taas Helsinkiin OWM:lle. Ilta oli erittäin antoisa ja mielenkiintoinen. Kotona vasta joskus 22 jälkeen..

Ja tänään. Reippaana lähdin viemään poikia kerhoon ja eskariin pyörillä/kävellen (siis pojat pyöräilee ja minä kävelen/juoksen). Takaisin kotiin ja vessapiipahduksen jälkeen hypättiin Typsyn kanssa autoon ja suunnattiin ruokakauppaan. Tarkoitus oli ostaa maitoa, leipää ja maksamakkaraa, mutta hienosti kassalla tuli 55 euron lasku. Mutta, kun oli niiiin hyviä tarjouksia ja sai niin halvalla . Onpahan viikonlopuksikin ruokaa. Ostokset kotiin ja me Typsyn kanssa napattiin jotain pientä välipalaa. Kiidettiin kävellen kerholle hakemaan Miniä ja suunnattiin tunniksi puistoon. Elohopean eskarille klo 12 eskarikeskusteluun. Typsy kiipeili siellä pitkin pöytiä ja tuoleja, Elohopea sähläsi ja tiputti kaksi laatikollista leluja hyllyltä..ja me kuulostettiin paperilla niin ideaaleilta vanhemmilta kasvatusperiaatteinemme ja juttuinemme. Ehkei todellisuus aina ole ihan niin idyllistä, mutta perusajatus ainakin..

Niin. Typsy oppi kerholla laittamaan käsidesiäkin, kun muutkin lapset sitä siellä käyttivät. Ja sitten sitä olisi pitänyt olla laittamassa puolen minuutin välein lisää. Hienosti hieroi kyllä käsiinsä ja kaikkea. Mutta asiaan. Kun vihdoin ja viimein olin saanut pojat pukeutumaan ja noukittua penkillä kiipeilevän Typsyn kainalooni ja oltiin päästy ulos, koitti ihana käänne aamupäivälle. Kaivoin laukustani pyörien kierrelukon avainta, jonka tiesin laittaneeni laukkuuni ihan takuuvarmasti. No, ei löytynyt. Tyhjensin laukun kolme kertaa ja kaivoin myös vuoren sisältäkin, mutta ei. Housujen taskuissa, ei. Verkkatakin taskuissa, ei. Ei auttanut muuta kuin kävellä lasten kanssa kotiin, ei se avain tuntunut taivaaltakaan tippuvan. Mini kieltäytyi jättämästä pyöräänsä, mutta niiskuttaen lähti kävelemään mukana. Avainta ei löytynyt kotoakaan, joten minun ja Typsyn lounaan jälkeen (pojat syöneet jo kerholla ja eskarilla) päätin pakata lapset autoon ja tunkea toisiinsa lukitut pyörät takakonttiin..

Ja kas kummaa. Siellä ne avaimet olivat. Autossa etupenkillä pelkääjän paikalla. Kaipa olivat pudonneet laukusta, kun olin kaivanut kauppareissun jälkeen kotiavaimia. Ja niin me päädyttiin kerholle takaisin. Tajusin takakontissa olevan myös Typsyn rattaat, mutta hyvin sain kaksi pyörääkin sinne mahtumaan (no, hyvin on melko laaja käsite..). Ja tadaa. Onneksi avain löytyi, niin ne edes mahtui sinne. Toisiinsa kytkettyinä olisi saattanut olla hiukkasen hankalampaa. Ja eipähän Ukkokullan tarvinnut nyt illalla alkaa murtamaan lukkoa millään..

Joten, mitä opimmekaan tästä? Pyöräily on vaarallista Tai sitten, että äiteen kannattaa varmistaa omaisuutensa tallessa olo ennen lähtöä..